Vuosi 2005


Tuomas Lilja vuoden 2005 menestyjä

 Vuosi 2005 oli OPP:n toiminnan kannalta sekä vilkas että menestyksekäs. Seuramme ajajat saavuttivat kauden aikana yhteensä 17 Suomen ja ikäluokkien mestaruusmitalia. Kauden ainoa Suomen mestaruus tuli M14-sarjan tempoajon joukkuekilpailusta, jossa OPP:n trio Tuomas Lilja, Simo Alatarvas ja Tero Alatalo polkivat ykkösiksi.

Simo Alatarvas ja Tuomas Lilja Rovaniemen kortteliajoissa. (Kuva: Kalevi Mikkonen)

Kauden menestyjäksi valittiin Tuomas Lilja, joka polki kaikkiaan viisi mitalia ISM-kisoista, joista neljä henkilökohtaista. Tuomaksen suorituksen arvoa nostaa vielä sekin, että hän ajoi mitalisijalle sekä maantie-, maasto- että rata-ajossa. Tuomaksen kauden saalis oli: kaksi hopeaa ISM-radalta (500m ja 2 km), yksi hopea ISM-maastosta ja yksi pronssi ISM-maantieajosta e.m. joukkuekullan lisäksi. Tuomas menestyi myös kansallisessa Kultainen Kampi –kilpailussa saavuttaen mitalisijat sekä radalla että maastossa.

Tuomas Lilja polki kaksi hopeamitalia ISM-radalta. Simo Alatarvas sijoittui pistesijoille. (Kuva: Jarmo Alatarvas)

 

 

 

Tuomas Lilja vauhdissa Rovaniemen Keskuskentän radalla. (Kuva: Kalevi Mikkonen)

Viime vuoden ykkönen M12-sarjan Eemeli Välimaa ajoi myös mainiosti, sillä hän polki niinikään viisi mitalia. Myös Eemeli nappasi mitalin kaikissa pyöräilyn lajeissa. Eemelin mitalit: kaksi hopeaa ISM-radalta (500 m, 2km), yksi hopea ISM-temposta, yksi pronssi ISM-maastosta. Lisäksi Eemeli yhdessä Petri Alatalon ja Valtteri Peterin kanssa nappasi tempoajon joukkuekilpailussa hopeaa. Vuoden menestyjän valinnassa vaaka kallistui kuitenkin hiuksenhienosti Tuomaksen suuntaan, sillä hänellä oli hieman parempi värisarja. 

Eemeli Välimaa polki kaksi hopeaa Turun velodromin ISM-rata-ajoista. (Kuva: Jarmo Alatarvas)

 

 
Pete ja Eemeli Ounasvaaran maastossa. (Kuva: Kalevi Mikkonen)

Erinomaisen kauden ajoi myös Sodankylän tykki Petri ”Pete” Alatalo, joka polki M12-sarjan maastoajossa hopeaa Ounaksen Pyörä-Poikien järjestämissä maastopyöräilyn Suomen mestaruuskilpailuissa Ounasvaaran maastossa. Petri täydensi mitalikokoelmaansa myös poikien sarjan maantieajon pronssilla sekä joukkuekilpailun hopealla.

Vuoden yllättäjän pokaali meni tällä kertaa joukkueelle, sillä Sodankylän tytöt Tiina Tepsa, Sina Toivola ja Jasmiina Pahtaharju polkivat tempoajon joukkuekilpailussa SM-hopeaa N16-sarjassa. Joukkueen ajajista Tiina Tepsa menestyi myös maastoajossa polkien SM-pronssia. Tyttöjen sarjoissa N18-sarjan ajaja Anne Ylitolva ilahdutti sekä maastoajon SM-hopealla että maastoajon XC-cupin pronssilla. Tero Alatalo otti ensimmäisen henkilökohtaisen ISM-mitalinsa polkemalla Tuomaksen jälkeen pronssille M14-sarjan maastoajossa. Seuran ainoan ikämiesten SM-mitalin polki seuran puheenjohtajana hyvää esimerkkiä näyttänyt Markku Väyrynen, joka runttasi kaatosateessa M40-sarjan tempoajon pronssia.

Anne Ylitolva polki N18-sarjassa maastoajon SM-hopeaa. (Kuva: Seppo Hedemäki)

 OPP:n ajajilla oli myös 15 sijoitusta  kuuden parhaan joukkoon sekä rata-, maantie- kuin maastoajoissakin, joten mitalisijojen ulkopuolellakin oli monta ajajaa ihan kärkivauhdin tuntumassa.

 Pohjois-Suomen mestaruuskilpailuissa OPP:n ajajat saavuttivat Pohjois-Suomen kaikkien aikojen mitaliennätyksen 108 mitalilla. Entinen OPP:n nimissä ollut ennätys oli 99 mitalia. Mestaruuksia ajajille kertyi yhteensä 53. Vaikka lopettamisien ja loukkaantumisien takia miesten ja naisten sarjoissa oli varsin hiljaista, seuran saavuttama huikea mitalimäärä niin SM- kuin Pohjois-Suomen tasolla osoittaa pyöräilyn tulevaisuuden olevan edelleen hyvällä mallilla, sillä SM-tasolla yhtä vaille kaikki ja PSM-tasolla suurin osa mitaleista tulivat nuorten sarjoista.

 Kilpailuiden ja muiden pyöräilytapahtumien järjestämisessä OPP oli totutun aktiivinen. Kauden päätapahtuma oli Ounasvaaralla järjestetyt maastopyöräilyn ja Levillä järjestetyt alamäkiajon Suomen mestaruuskilpailut. Muita kilpailuja olivat kansalliset Ounastempo (samalla PSM-tempo), Joulupukin kortteliajo, Tapion lenkki sekä rata-ajon ja joukkuetempon Pohjois-Suomen mestaruuskilpailut Rovaniemellä piirikunnallisten rata-, tempo- ja maastoajojen lisäksi. Sodankylässä järjestettiin neliosainen Sodankylä-cup, jonka Luoston kortteliajo oli samalla PSM-kortteliajo sekä maastoajon kunnan ja OPP:n mestaruuskilpailut. Muita tapahtumia olivat lasten ja nuorten Kesäkonttiset, jotka keräsivät tällä kertaa 88 osallistujaa sekä perinteinen Prisma-kuntopyöräilytapahtuma Rovaniemellä ja koululaisten pyöräilytapahtuma Sodan-kylässä. Kilpa-ajajille järjestettiin kaksipäiväinen (11.-12.3.) ajo- ja tekniikkaleiri Urheilu-opistolla. Kauden päättäjäiset järjestettiin 25.11. Urheiluopistolla.

OPP:n johtokunta vuonna 2005: Markku Väyrynen (pj.), Martti Alaviiri (vpj.), Jarmo Alatarvas (siht.), Anne Kunnari (tal.hoit.), Jenni Hyväri, Mikko Rapo, Jouko Kestilä, Tuomo Lilja, Juhani Angelva ja Pekka Välimaa. OPP:n jäsenmäärä oli n. 110 henkilöä. Lisenssiajajia oli vuonna 2005 39.

SM-mitalit: 1 kulta - 10 hopeaa - 6 pronssia = 17

PSM-mitalit: 53 kultaa - 36 hopeaa - 19 pronssia = 108