Kalevi löi luun
kurkkuun!
Viimeinkin
saatiin Talvisarjajuoksut juostua. Oli niin kipeänä liikkuvat ei-intiimit osat
navasta alaspäin, että en muista kyllä pyöräilyssä usein yhdellä lenkillä noin
paikkojen jumiutuvan. Positiivinen asia oli, että takamus ei tässä lajissa tule
kipeäksi, vaikka loikkaisi ilman säämiskähousuja. Saattaishan
siellä joku takana tuleva kattoa, että on kaverilla virtsankarkailu alkanut
varhain, kun työikäisellä on vaipat jalassa. Joka tapauksessa minulla tulee
ikävä mäkihyppääjien tiloissa toiminutta kisakansliaa kampanisuineen ja
sotaveteraaneineen. Kaverit vaan vetää liivin pään ympäri ja lähtee juoksemaan.
Monikohan meistäkin ympäristömyrkkyjen ja yltäkylläisyyden keskellä elävistä on
yli 85-vuotiaissa rinta rottingilla juoksemassa…
Meillä
nuoremmilla senioreilla oli kova taistelu läpi talven OPP:n
sisäisestä mestaruudesta taisteltaessa. Kun unohdetaan tilastot ja katsotaan
mies miestä vastaan, oli syyskauden Heikoin lenkki loppujen lopuksi nopein.
Hopealle juoksi kokenut talvisarjajuoksija Peteri ja
minä raukka jäin viimeiseksi. Kun Mikkonen vielä ostaa täräytti sydäntalvella
20-vaihteisen Bianchin, on itseluottamuksen
kokoamisessa työtä ja tuskaa. Kierrosherkkä italialainen ja kiriherkkä
rovaniemeläinen tulee olemaan Ferrarin logoa muistellen ensi kaudella
mielenkiintoinen musta hevonen.
Varasin
tänään 8 paikkaa Nivalan Järvikylältä maatilamajoitukseen. Siinä on kisapaikan
vieressä kodikas ja edullinen paikka yöpyä. Kerään auton täyteen porukkaa.
Käydään näyttämässä käläviäläisille, että talaviunesta pikkuhiljaa pohjoisessakin heräillään. Jos
taas koittaa olla yltiöoptimistinen, niin ehkä on
hyväkin, että on vielä metri lunta kun toiset jo kisailee. On se kilpailukausi
niin pitkä ja kuluttava!
Vauhtikestävyyttä
pitää alkaa pikkuhiljaa löytymään. Olen kösöstänyt
narulla satulaputkesta pyörän perään erilaisia rekiä, pulkkia ja rattikelkkoja.
Sitten vaan lapset kyytiin ja menoksi! Siinä ei tarvi monta kilometriä cruisailla,
niin on sen verran hikiset paikat, että silmäkuopatkin on
puolillaan hikeä. Kun perässä raapii toistasataa kiloa elävää painoa ja pulkat
päälle, saa ajaa ”vieteri suorana”. Koirat haukkuu ja
karavaani kulkee! Siinähän sitä tulee lastenhoitoakin tehtyä samalla vääntämisellä.
Savotantiellä eräs puolituttu isäntä huuteli kattolumia pudotellessaan, että ”Pole pole, ketjua kyllä riittää!”
Huusin katkonaisesti takaisin: ”Ei ole sinullakaan häävit hommat jos nyt olet uras huipulla!”
Lähistöllä on loiva mäki, jonka pihalla isäntä nauroi, kun yritin pari
viikkoa sitten loivaan ylämäkeen startata. Joka kerta kun yritin liikkeelle, keuli maasturi hallitsemattomasti. Kuusi kertaa olin
kaatua, minkä jälkeen sitten taluttelin tasaisemmalle paikalle naurun levitessä
takana oleviin kyytiläisiin. Tulisi jo se kesä, että saisi pyöräillä huomiota
herättämättä!
Markku Väyrynen
15.4.2008