Nimi on enne

 

OPP:n senioriosastossa täytetään tasavuosia. Muurolan monitaituri ja jokapaikanhöylä Oiva Lukkari täyttää tällä viikolla 70 vuotta. Wanhaan hyvään aikaan nimet olivat omistajiaan kuvaavia. Oma appiukkoni on Sulo ja isä Arvo. Kyllä heistäkin etsimättä löytää nimen mukaisia piirteitä. Oiva on kuitenkin osunut harvinaisen hyvin kohdalleen! Oiva on yksi suurimmista talkooihmisistä, joita OPP:lla on vuosien varrella ollut. Aina kun olen junnusakilla jossain päin maata liikkeellä ja niistä reissuista tulee kuluja, käy Oivan kasvot nöyränä mielessä. Oiva on myös loistava esimerkki siitä, kuinka järkevällä kunnon huolehtimisella pysyy vireänä. Jos Oiva pistettäisiin esim. kutsuntoihin, olisi vino pino nykynuoria hätää kärsimässä tämän monipuolisen urheilun ystävän kanssa.

 

2.3.2009

Markku Väyrynen

 

 

Oivalle

 

Oli mäki jyrkkä tai loiva, sieltä nousee jo Lukkarin Oiva!

Alamäki, melkein haveri, taakse jäi jo kilpakaveri.

Nokkelasti niin kuin kissa, liikut Oukun maisemissa.

Käytös hieno herrasmiehen, hommat ei jää puolitiehen.

Turha tilata on taksi. Lappu rintaan satavuotiaaksi!

Lipsu yhtään ei miehen sivakka, toisaalta pakkanen on kipakka.

Saavutukset vaikka mitkä, ura jatkossakin pitkä.

Pyttyjä on kasa hieno, hymy sull on tuttu, vieno.

Onnea Lukkarin Oivalle toivotamme ja asenteesta mallia otamme!

 

                                            Muut Ounaksen pojat

 

 

Aloitussivulle