Kevätleirillä

 

Pohjois-Suomen Pyöräilyn työmiehet mahdollistivat hienot puitteet kevätleirin pitämiseksi Siikajoella Törmälän maatilamatkailun hellässä hoivassa. Koko aikaa ei oltu pyörän satulassa, vaan välillä oltiin kauramoottoreiden kyydissä tilan ponien ja hevosten kuljettamina. Harjoitustempot ajettiin ja keskusteleva kevätkokous pidettiin. Maailmaa parannettiin sunnuntain pitkällä lenkillä. Todettiin myös pyöräilijän oma vastuu tekemisistään mm. riittävän juoman sekä ruoan varaamisen suhteen. Eräät pyöräilijät kävivät 4h lenkin aikana melko kuivana, ennen kuin pullo laitettiin kiertoon. Kuski kun meinasi valloittaa molemmat kaistat horjuessaan eteenpäin.

 

Otin puheeksi kokouksessa ratakisojen aikaisen ajankohdan. Kerroin, että emme seurana ole boikottilinjaa kuvittelemassakaan, mutta totesin meidän seurana pitävän k.o. lajin PSM-kisojen arvolle sopimattomana tulla kilpailemaan ilman minkäänlaista harjoittelua. Jos kisa saadaan esim. 7.8. pidettäviksi, ehtii aikoja ottaa ja kuvioita sekä välityksiä hioa rauhassa pitkin kesää. Tästä ei kenenkään kannata pahentua…

 

Koko pidennetty viikonloppu onnistui hienosti kiitos Karvosen pariskunnan ja Hartikan. Pekka ”köyhien ystävä” keitti suolaisen kaurapuuron, jonka turvin oli hyvä lähteä kohti uusia seikkailuja.  Kevätkokouksen aikana OPP:n poikain harkintakyky petti ja lasiruutuja meni säpäleiksi urakalla. Tilaisuuden jälkihoito on vielä kesken, mutta asia hoidetaan yhteisymmärryksessä loppuun saakka.

 

Nyt on ainutlaatuinen tilaisuus lähteä Venäjän valloitukseen! Lapin naapurissa pidetään kesäkuun 16. pvä alkaen nelipäiväiset Barentsin alueen mestaruuskisat, joista tarkat kuvaukset löytyvät Pohjois-Suomen Pyöräilyn kalenterista. Siikajoen leirin saunan lauteilla nousi löylyn seassa melkoinen uho lähtijöiden joukossa ja mielenkiinto asiaa kohtaan oli suuri. PSP ry lupasi maksaa viisumit kaikille lähtijöille. Lähtijöiden nimet pitää toimittaa Timo Karvoselle viikon 15 aikana! Olisi mahtava lähteä isolla porukalla Venäjän maalle. Kerrankin.

OPP:n vaatetilausasiassa pitää olla nopea ja tilata kamppeita reilusti. Koskaan ei tiedä, milloin seuraava paketti Belgiasta tilataan. Katsoessani köpiksen Rata-MM-kisoja, oli suurin asutoimittaja belgialainen Bio-Racer.  Jos kamppeet kelpaavat maailmanmestareille, eivätköhän ne ole meille OPP:n ajajillekin ihan hyvät.

 

Rovaniemen suunnalla on ajokausi päässyt hienosti alkuun ja Sodiksessakin avataan ajot tiistaina 13.4. Roista tihkuu mukavia huhuja, että siellä oltaisiin enemmänkin sakkia saamassa pyörien päälle. Rautiosaaresta soitettiin myös ja oltiin halukkaita palaamaan sorvin ääreen muutaman hiljaisemman vuoden jälkeen. Tämähän kuulostaa hyvältä! Ai niin. Minäpä jatkan lasikeissin selvittelyä ja suljen Windowsin…

 

12.4.2010

Markku Väyrynen

Aloitussivulle