Siikajoen kevätkokouksessa esiin noussut idea osallistumisesta äiti Venäjän maalla Barentsin mestaruuskilpailuihin on toteutettu. Reissu oli kokemuksena jotain muuta kuin tuttuakin tutumpaa kaavaa noudattavat SPU:n kilpailut.

Matkaan lähteminen oli hankalaa – Viisumien hankkimiseksi passit menivät viikkokausiksi johonkin ja jouduin Turkin reissua varten hommaamaan 2 kpl rinnakkaispasseja. Viisumeiden hintakin karkasi toiseksi kuin mitä alkuun oli puhe. Asiassa ei ollut valitusoikeutta. Matkalle päästiin kuitenkin 8 hengen voimin.

Rajalla meni reilusti aikaa, vaikka ei ollut jonoa.  Jokainen pyörä kuvattiin tullissa ja kaikki arvoesineet kirjattiin lapulle ja leimattiin paperit siniseksi. Passeja tarkastettiin muutaman kilometrin välein ja tie vaan huononi. Vanhan Sallatunturin kohtaaminen oli hätkähdyttävä näky. Voi kuvitella sitä tunnelatausta, mitä alkuperäisasukkaat ovat kokeneet entisen kotitunturin nähtyään. Onneksi meillä ei tätä taakkaa ollut kannettavana, vaikka myötätuntoa toki koimmekin. Muistaakseni ennen sotia e.m. tunturilla ehdittiin järjestää pujottelukilpailutkin…

M18-valtatielle päästyämme käänsimme suunnan kohti Murmanskia. Reilun sadan kilometrin päästä saavuimme n. 60 000 asukkaan Apatitin kaivoskaupunkiin. Sen vierestä alkoi vielä osin lumen peittämät Hiipinä-tunturit. Ne näkyvät selkeällä ilmalla Suomenkin tuntureilta. Majoituimme hotelliin, jossa ei ollut kuin venäläisiä. Kirjoitukset olivat vain venäjäksi. Uni ei aikuisilla heti tullut silmään. Pojat sen sijaan nukkuivat kaikki yöt kuin tukki. Aikuisetkin nukkuivat ensimmäisen yön jälkeen hyvin.

Keskiviikkona avattiin urheilutalolla kilpailut juhlallisesti ja ajajat siirtyivät pyörillä Lada-miliisiautojen turvatessa matkaa edestä ja takaa. Ihmettelin Iiron tultua lyhythihaisessaan maaliin, kun kädet punottivat kuin pilkkukuumeessa… Kääntöpaikalla oli satanut rakeita! Aikuisten vuorolla tuli vesikuuro joka kasteli ajajien kengät likomäriksi. Kisan jälkeen jaettiin palkinnot. Nyt löytyvät Venäjän värit mitalin nauhasta. Harasoo!

Torstaina oli vuorossa 50 km:n joukkuetempo. Oli tosi mukavaa ajaa kakkosjoukkueessa, jossa Pesonen-Väyrynen isä-poika-joukkue puristi luokkavoittoon Masters/Juniors –sarjassa. Kun vielä elite-joukkue voitti oman luokan ja aurinko paistoi, oli päivä täydellinen.

Perjantaina ajettiin 75/100km:n maantieajo. Reitti oli joka päivä sama, mutta se ei haitannut, sillä se oli vaihteleva. Kulmalan Antti ajoi toiseksi ja Rädyn Antti varmisti Barentsin mestaruuden. Kun vielä Pesosen Ville vei maantieajon loppukirin M18-sarja mukaan lukien ja Iiro kokonaiskilpailun voiton, oli hymy herkässä. Hartikka, Karvonen ja Pesonen veivät vielä parhaat palkinnot masters- sarjassa.

Lauantaina ei ajettukaan ennakkoon jännittävää 10km:n mäkiajoa. Paikat olivat niin jumissa, että se ei harmittanut. Norjalaiset olivat tosi mukavia tuttavuuksia ja he auttoivat ja huolsivat meitäkin kuin omiaan. Apatitin urheilujohtaja järjesti konttorissaan hienon tilaisuuden, jossa tarjoilu pelasi, keskustelut luistivat ja näkymät Hiipinätuntureiden suuntaan häikäisivät.

Yhteenvetona voi todeta, että on kunnia saada osallistua noin hienosti järjestettyyn tapahtumaan noin hyväntahtoisten ja ystävällisten ihmisten kanssa. Jos minulla on ollut jonkinlainen kynnys lähteä Venäjälle, on se nyt höylätty tulevaisuuden osalta pois. Oikein hyvää loppumatkaa 4700 km:n Barentsin ajajille ja suotuisia tuulia!

20.6.2010