Satoa korjattiin

 

Ei olisi uskonut etukäteen, kuinka laaja taso OPP:n tytöillä on koko Suomen mittakaavassa. Ehdin jo pahemman kerran hätääntyä Nivalan tempossa, kun kaikki oli tehty parhaimman tietämyksen mukaan ja vaivaa säästämättä, eikä kukaan ehtinyt mihinkään. Nissisen Pertti se rauhoitteli ja sanoi, että kyllä nämä ilmat lämpenee, että päästään ajelemaan ulkona. No Pertti oli puoliksi oikeassa. Ulkona on ajettu, vaikka ilmat ovat olleet vähän mitä ovat…

 

Vantaan kisajärjestelyt olivat sitä tasoa, etten niistä tässä sen enempää. Pepe pyöritti koko karusellia lähes yksin. Jäi kyllä Cycloksen epäonni kolarointien muodossa harmittamaan. Siellä oli läksyt tehty hienosti läpi talven ja sitten kolaroinnit vievät jalat alta. Toki meilläkin meni mitalimahdollisuus kahdessa tapauksessa.

 

Helsingin velolla oli hirveännäköistä touhua, kun OPP:n tytöt lähtivät kuin porokoira karanneen poron kimppuun 2 km:lla. Jokainen ohitti parinsa ja Iina ajoi SE:n siinä samassa. Siellä ne seistä tökötti OPP:n tytöt korkeimmilla palleilla. Sarikin oppi rata-ajon niksit edellisenä iltana ja ohitti kuin Mika Kallio parinsa kaarteessa. Kyllä tuntui 1000 km:n paluumatka kevyeltä!

 

Barentsin alueen mestaruuskilpailut olivat olleet siellä mukana olleiden kertoman mukaan uskomattoman hieno huipennus pyöräilyuralla. Palvelu ja tarjoilu olivat pelanneet ja menestyskin oli huimaa. Pekka Hartikasta tuli ensimmäinen Barentsin alueen mestari. Pojat sanoivat yhteen ääneen: ”Tätä täytyy saada lisää!”

 

Olen miettinyt kisojen järjestämistä Rovaniemellä vuonna 2009. En vastusta kisojen järjestämistä, mutta minulla tulee olemaan Sodankylän kisat, Solvallan leiri, ISM-kisat sekä Rata-SM:t muiden juttujen lisäksi, joten en osallistu e.m. kilpailuiden järjestämiseen.  Jos kisat järjestetään niin tosi hieno asia (Toim. huom. Ei ainakaan OPP:n toimesta!). Siihen pitää saada iso liuta sitoutuvia ihmisiä tekemään kisoja. Cycloksellakin on vuoden tärkeimmät kilpailut vastuullaan ja porukat kiertävät ympäri Suomea ja Pohjoismaita, joten vaikea joukkoja sieltäkään on saada. OPP:lla on menossa tiukka sukupolvenvaihdos, joten aivan aloittelijoita ei voi heti pistää isoihin saappaisiin.

 

Maastopyöräkisat ovat aivan tuossa tuokiossa. Toivotaan, että koneisto on rasvattu toimintakuntoon! Ketjut tiukalle OPP…

 

31.7.2008

Markku Väyrynen