Nettiriippuvuus

 

Vaka vanha Helkamainen, Kulkuri ianikuinen. Kiihdy kun minä kaasutan, Rullaa kun minä romahdan.

 

Ei mennyt monta päivää isyyslomalla, kun voi todeta jo olevansa pahanlaisesti nettiriippuvainen. Töissä minuuttiaikataulun ja hirveän hälinän ympäröimänä ei ehdi paljonkaan pyörien osia miettiä, ja illalla on jo aika väsynyt ja koti uusia haasteita odottamassa. Lapsen päiväunien aikana on isyyslomalla ehtinyt kummasti nostattaa kuumetta erilaisten kilpapyöräilyyn liittyvien kamppeiden keskellä. On niin näppärä suhautella ympäri Suomea kaupasta kauppaan. Eikä tarvitse kaivella kolikoita parkkiautomaattiin. Ainoa moraalisesti arveluttava teko, ulkomailta tilaaminen, on sentään vielä jäänyt tekemättä. Nyt rahat pyörivät oman maan sisällä.

 

Terveiset vielä Kajaaniin Kurosen Jormalle! Hän laittoi esimerkillisen hyvää käytettyä tavaraa sopuhinnalla, kun kuuli, että junnuille olen pyörää rakentamassa. Nyt loppuivat kuitenkin taas rahat. No mitä sitä säästämään, kun on viimeistä kertaa isyyslomalla! Antaa mennä vaan! Nissisen Pertti tosin tapasi sanoa, että ”Rauvassa ei oo raha hukassa”, mutta viimeksi hän jo sanoi, että ”Nettikuaapel sulta pittee katkaasta”, että tullee tolokku noihin osteluihin.

 

Rovaniemellä neuvotellaan näinä päivinä Norjassa järjestettävistä Barentsin alueen kisoista. Kun niistä tiedetään lisää, pistää Kalevi infoa OPP:n sivuille. Tästä onkin hyvä tehdä aasinsilta ensi sunnuntaille, jolloin Rovaniemellä ajetaan urheiluopiston radalla. Nyt kaikki mukaan! Siellä saattaa olla myös ”ennakkoensi-illassa” ensi kauden hiilikuituinen pyssy. Mutta sitä ei saa kuvata mihinkään ennen virallista kauden alkua. Tällä varmistetaan, että ainakin eka kisa aiheuttaa lähtöpaikalla ylimääräisen vessakierroksen. ”Vatta oli kuralla, Oon harjoitellu liikaa, Olin jumissa, Jalat ei pelannu, Söin liikaa, Ilmastointi toi nuhan, Alaselkä väsyi, Pullo putosi,” jne

 

Lumileirille otetaan porukkaa vielä lisää, jos jollain järjestyy mahdollisuus lähteä ajamaan. Ei muuta kuin soitto Markulle, niin järjestetään homma kuntoon! Ulkona on -12C ja hanget kutsuvat hohtavina. Annan kuitenkin himon vielä yltyä, sillä illalla on spinning. Ylikuntoakin pitää osata varoa.

 

Sydämelliset onnittelut Alaviirin Teijalle ja koko perheelle tyttövauvan syntymän johdosta! Nyt onkin omasta seurasta sulhaskandidaatteja tulossa niin, että rumimmille saa niskoja nakella (älkää harjoitelko vielä, sillä vauvan niskoja pitää tukea)! Jokohan Martti-pappa on käynyt kolmirattaisen?

 

 

Kalevalan päivänä, 28.2.2008

Markku Väyrynen