Ounaksen Pyörä-Pojille kuusi mestaruutta ja yhteensä 10 mitalia Vantaan ISM-kilpailuista 11.8.2012!

 

Neea polki N16-sarjassa pronssia ja joukkuekisassa Ellan ja Mintun kanssa hopeaa. (Kuva: Matti Torvinen)

 

Ounaksen Pyörä-Poikien junioriajajien loistava kausi sai täydennystä Vantaalla lauantaina ajetuissa ikäluokkien Suomen mestaruuskilpailuissa. OPP:n ajajat saavuttivat yhteensä kuusi mestaruutta ja kaikkiaan 10 mitalia. Tämän kauden SM-mitalimäärä kohosi siten jo 30:een.

 

OPP:n mestaruusjuhlat alkoivat jo N10-sarjassa, jossa Lumimaaria Ojala polki 5 km:n tempoajon voittoon ajlla 10.55 ja OPP:n kolmikko Lumimaaria ja Metsämaria Ojala sekä Seliina Manninen voittivat joukkuekilpailun kultaa. M10-sarjassa Aabel Lehtoranta, joka on voittanut tänä vuonna kaikki ikäluokkansa kilpailut, joihin on osallistunut, oli jälleen ykkönen 5 km:n ajossa ajalla 10.20. Joukkuekilpailussa Aabel yhdessä Aaro Väyrysen ja Eero Merenkukan kanssa polkivat hopeaa.

 

N12-sarjan 5 km:n tempossa kemijärveläinen erittäin lahjakas pyöräilijä Karoliina Ojala polki hieman yllättäen voittoon ajalla 10.13. M12-sarjassa puolestaan Simeon Manninen otti omansa polkemalla 5 km aikaan 9.05. Neljänneksi sijoittunut Eemil Lehtoranta ja 7. sijalle polkenut Niko Heikkilä varmistivat OPP:lle joukkuekilpailun mestaruuden.

 

N14-sarjan 10 km:n tempossa sairasteluista toipunut Iina Väyrynen polki kramppeja kärsien kolmanneksi ajalla 17.16. N16-sarjassa vasta 14-vuotias Neea Huikuri, joka tässä kisassa ajoi joukkuekilpailun takia sarjaansa ylempänä, teki loistoajon ajaessaan ensimmäistä kertaa levykiekoilla ja aika-ajotangolla varustetulla pyörällä pronssia ajalla 17.50. Neea yhdessä Minttu Ojalan ja Ella Lahtelan kanssa polkivat myös joukkuekilpailussa hopeaa.

 

Simeon polki M12-sarjan mestaruuden. (Kuva: Matti Torvinen)

M12-sarjan joukkuekisan kultamitalistit. (Kuva: Matti Torvinen)

Aabel oli M10-sarjan ykkönen! (Kuva: Matti Torvinen)

N10-sarjan joukkueajon kultamitalistit. (Kuva: Matti Torvinen)

Karoliina voitti N12-sarjan! (Kuva: Matti Torvinen)

 

 

ISM 2012, Vantaa 11.8.2012:



N-10 5 km:
1 7 Lumimaaria Ojala OPP 0:10:55,10
2 6 Jessica Ingalsuo Kä-Ta 0:11:00,24
3 5 Milana Itäpää TP-P 0:11:23,37
4 4 Wilma Aintila IK-32 0:12:18,07
5 3 Metsämaria Ojala OPP 0:12:39,68
6 2 Milja Itäpää TP-P 0:12:40,30
7 1 Seliina Manninen OPP 0:13:13,92

 

Joukkuekilpailu:

1) OPP 36.48,70.


M-10 5 km:
1 21 Aabel Lehtoranta OPP 0:10:20,93
2 17 Waldemar Aintila IK-32 0:10:29,98
3 16 Tommi Huhtasaari Ka-Ka 0:11:11,59
4 19 Elmeri Kymäläinen TVC 0:11:17,17
5 11 Akseli Lindgren TVC 0:11:46,53
6 8 Oskari Kolehmainen CCH 0:11:51,76
7 9 Jesper Lindberg SV 0:12:09,76
8 20 Tuukka Niskanen Picaro 0:12:15,57
9 13 Lauri Kantola KorsKa 0:12:48,31
10 15 Tatu Taskinen TVC 0:12:50,83
11 14 Matti Hyypöläinen ImUr 0:13:18,53
12 12 Aaro Väyrynen OPP 0:13:55,13
13 18 Eero Merenkukka OPP 0:13:59,21

 

Joukkuekilpailu:

1) TVC 34.54,53, 2) OPP 38.15,24.

N-12 5 km:
1 29 Karoliina Ojala OPP 0:10:13,10
2 27 Jenni Karvonen OTC 0:10:22,39
3 25 Venla Hirvenoja CCH 0:10:24,96
4 28 Salla Lindgren TVC 0:11:19,11
5 26 Noora Hakamaa Ka-Ka 0:11:31,68
6 24 Sonja Taskinen TVC 0:11:32,28
7 22 Amanda Lindström SV 0:11:46,75
8 23 Liida Kantola KorsKa 0:12:48,54

M-12 5 km:
1 45 Simeon Manninen OPP 0:09:05,79
2 47 Sampo Lahti Kä-Ta 0:09:10,50
3 46 Joakim Nordström Akilles 0:09:21,54
4 43 Eemil Lehtoranta OPP 0:09:44,05
5 33 Tuomas Kuusikoski TP-P 0:09:54,21
6 42 Rasmus Ähtävä CCH 0:10:03,22
7 40 Niko Heikkilä OPP 0:10:10,45
8 30 Juho-Kusti Sivosavi TuUL 0:10:12,60
9 31 Jaakko Sillankorva KorsKa 0:10:15,20
10 38 Akseli Laakkonen Akilles 0:10:20,97
11 44 Turo Torvinen OPP 0:10:21,42
12 35 Olli Siivonen TuUL 0:10:27,34
13 41 Mikael Mäkinen TVC 0:10:32,77
14 37 Valtteri Wallenius CCH 0:10:54,84
15 500 Akseli Sjöberg Akilles 0:11:04,20
16 32 Lasse Hietaoja Po-Ta 0:11:21,35
17 34 Simon Lindström SV 0:11:31,53
18 39 Eero Nokkonen TP-P 0:11:56,33

 

Joukkuekilpailu:

1) OPP 29.00,29, 2) Akilles 30.46,21.

N-14 10 km:
1 49 Pauliina Niemelä SPP-56 0:16:59,28
2 62 Viivi Puskala CCH 0:16:59,45
3 64 Iina Väyrynen OPP 0:17:16,66
4 61 Ella Mäki-Jouppila SPP-56 0:17:56,50
5 59 Vilhelmiina Suvisaari Akilles 0:18:21,77
6 60 Anni Alanko SV 0:18:25,10
7 58 Johanna Ingalsuo Kä-Ta 0:18:38,78
8 52 Katriina Keski-opas SPP-56 0:18:59,68
9 63 Pauliina Ojanen TP-P 0:19:19,32
10 55 Riika Tuomi Cyclos 0:19:26,49
11 57 Petra Rautiainen CCH 0:19:27,73
12 50 Annina Potkonen TP-P 0:19:36,26
13 53 Veera Tulkki TVC 0:20:26,18
14 56 Katariina Sarismala TP-P 0:20:32,28
15 51 Riia Hakamaa Ka-Ka 0:20:49,39
16 54 Venla Hirvenoja CCH 0:21:09,73

M-14 10 km:
1 70 Juho Kuusikoski TP-P 0:16:33,23
2 76 Aku Keloneva OTC 0:16:45,01
3 75 Oskari Hanhioja TP-P 0:16:56,86
4 67 Simo Terävä JyPS 0:17:03,08
5 69 Antti-Jussi Juntunen KorsKa 0:17:09,94
6 72 Max Koivula TP-P 0:17:23,94
7 81 Jonne Itkonen CCH 0:17:52,38
8 74 Sakari Lukkari KorsKa 0:17:56,85
9 68 Visa Joenperä TP-P 0:17:58,01
10 77 Miika Laitala Pyö-Ri 0:18:04,31
11 73 Casper Hänninen Akilles 0:19:20,04
12 78 Nuutti Antikainen CCH 0:19:21,78
13 66 Luukas Methuen CCH 0:19:43,41
14 79 Juho Kantola KorsKa 0:19:45,33
15 71 Jussi Riekkola OPP 0:23:25,57

N-16 10 km:
1 92 Anna Lahti Kä-Ta 0:16:00,04
2 90 Pauliina Niemelä SPP-56 0:16:25,88
3 84 Neea Huikuri OPP 0:17:50,92
4 88 Tiina Rinne Ka-Ka 0:18:09,35
5 86 Emma Lahti Kä-Ta 0:18:10,40
6 87 Petra Nurmi Akilles 0:18:31,64
7 85 Cecilia Aintila IK-32 0:18:44,54
8 89 Minttu Ojala OPP 0:19:00,03
9 91 Ella Lahtela OPP 0:19:16,21
10 83 Roosa Niemi Kä-Ta 0:19:35,31

 

Joukkuekilpailu:

1) KäTa 53.45,75, 2) OPP 56.07,16.

M-16 20 km:
1 115 Niclas Henttala Akilles 0:27:36,89
2 109 Jonas Nordström Akilles 0:28:15,79
3 105 Aleksi Hänninen Akilles 0:28:17,55
4 114 Markus Vuorela Po-Ta 0:28:30,45
5 103 Jaakko Hänninen TaiTä 0:29:09,56
6 102 Arttu Suvisaari Akilles 0:29:27,55
7 111 Erik Relanto TuUL 0:29:39,71
8 101 Juho Keskinen Po-Ta 0:30:05,25
9 99 Lassi Juhanoja TuUL 0:30:40,76
10 100 Severi Huhtala OPP 0:31:05,26
11 106 Sami Sihvo TVC 0:31:08,82
12 97 Teemu Huhtasaari Ka-Ka 0:31:12,75
13 113 Jesse Huhtasaari Ka-Ka 0:31:25,82
14 104 Kimi Vierre TP-P 0:32:07,11
15 110 Tomi Santasalo Po-Ta 0:32:50,76
16 107 Eetu Mäki-Jouppila Ka-Ka 0:33:54,38
17 112 Ville Hirvenoja CCH 0:33:56,57