Niko voitti sarjajuoksun osakilpailun!

Teppo Ronkainen ja Niko kääntöpaikalla. (Kuva: Hannu Heikkilä)

Niko palkittiin sarjansa voittajana.

(Kuva: Kalevi Mikkonen)

Rovaniemi 8.4.2017

OPP:n Niko Heikkilä juoksi 5 km:n maantiejuoksun voittajaksi kaikki sarjat huomioiden RDS:n talvisarjajuoksun viimeisessä osakilpailussa lauantaina Rovaniemellä. Sää oli aurinkoinen, mutta melko viileä (+0,2 astetta) ja hieman tuulinen. Reitti oli lumesta vapaa, mutta hiekkainen.

Jo alkumatkasta ensimmäisen kilometrin aikana kaksikko Teppo Ronkainen (M45) ja Niko (M17) juoksivat askel askeleelta karkuun perässä tulevia. Ronkainen veti ja Niko juoksi helposti perässä. Puolimatkassa heidän väliaikansa oli 9.00. Takaisin tullessa Ronkainen hieman lisäsi matkavauhtia, mutta kovista harjoitusviikoista huolimatta Nikolla ei ollut kerrassaan mitään vaikeuksia pysyä matkassa, päinvastoin Niko olisi päässyt lujempaakin, jos olisi ollut tarvis. Lopussa n. 200 metriä ennen maalia Niko aloitti kirin ja voitti muutamalla metrillä vetojuhtana toimineen 2.45 maratonin viime vuonna juosseen Ronkaisen. Nikon loppuaika oli hyvä 17.42, mutta varaa olisi ollut paljon kovempaankin vauhtiin, jos sopivaa vetoapua olisi ollut tarjolla. Niin helppoa ja rentoa Nikon juoksuvauhti oli. Ronkainen jäi 2 sekuntia. Toisen puoliskon Niko juoksi 18 sekuntia lujempaa kuin ensimmäisen ja vauhtikäyrä oli nouseva maalia kohti.

Niko voitti oman sarjansa (M17) pistekilpailun ja olisi voittanut myös miesten yleisen sarjan, jos olisi siinä juossut. (KM)

Tulokset:

M 17 5 km
1. Niko Heikkilä  OPP   17:42
2. Teemu Sotaheimo PohjanKoitto  19:59
M Yleinen 5 km
1. Mirko Sorvali     18:01
2. Jukka Vaara  RDS   18:30
3. Arvi Hyvönen  Lapin Lukko  19:12
M 45  5 km
1. Teppo Ronkainen ONMKY U  17:44
2. Jyrki Ilvesluoto  RDS   18:20