Kriterium-ajon Suomen mestaruuskilpailut Tampereella 7.7.2017

Niko Heikkilä M18-sarjan SM-kortteliajon neljäs

(Kuva: Suomen Pyöräilyunioni)

Tampere 7.7.2017

Tampereella ajettiin perjantaina kriterium- eli kortteliajon Suomen mestaruuskilpailut monien eri lajien SM-viikon yhteydessä. Ounaksen Pyörä-Poikien Niko Heikkilä polki M18-sarjan 36 km:n kilpailussa neljänneksi. Kisa ajettiin linja-ajona Tampereen keskustassa Ratinan stadionin vierellä Ratinanniemellä suljetulla ja paikoitellen varsin kapealla reitillä.

Kisan alkaessa ropisi sadekuuro ajajien niskaan, mutta sade loppui kisan aikana ja loppumatkasta katu oli kuiva. Ilman lämpötila oli +16 astetta, joten ajokeli oli muuten hyvä. Matkaan lähti yhteensä 12 ajajaa ja matkavauhti oli välillä hieman laiskaa, joten lähes koko porukka pysyi hyvin koossa aina loppumetreille asti. Niko pienimpänä pysytteli koko ajan ihan kärkikolmikossa ja hän yritti myös paria irtiottoa, mutta merkattuna miehenä hänet ajettiin heti kiinni. Muutamia muitakin irtiottoyrityksiä kisassa oli, mutta kukaan ei päässyt karkuteille.

Viimeiseen kurviin tultaessa Niko oli hyvissä asemissa, mutta sai juuri käännöksessä reippaanlaisen tönäisyn satulaputkeen ja joutui hetken ajan hakemaan tasapainoa menettäen paljon vauhtia. Lyhyehköllä loppusuoralla ei ollut enää aikaa korjata tilannetta ja Niko polki maaliin neljäntenä puoli pyöränmittaa pronssista. Voittoon polki hieman yllättäen paremmin maastopyöräilijänä kunnostautunut ja maantietä varten erityisesti loppukiriä harjoittanut Jere Hara komealla loppukirillä, jossa muilla ei ollut sanomista. Toiseksi polki Robin Bergman ja kolmanneksi Sampo Lahti. Kaikilla kärkinelikön ajajilla oli sama loppuaika 1.00.17.

Niko ajoi silti hienon kisan ja taisteli mitaleista maaliin saakka. Kortteliajo on kuitenkin luonteeltaan sellaista, että kaikkea voi sattua ja pienikin epäonni lopussa kostautuu helposti.

Niko oli kuitenkin ihan tyytyväinen ajoonsa: "Reitti oli paikoitellen aika ahdas ja kurveissa kyynärpäät heiluivat, joten yritin pienimpänä olla aina kärkikolmikossa, jolloin ei ollut niin ahdasta. Yritin irtiottoja, mutta pojat eivät päästäneet yhtään karkuun ja yksin oli aika vaikea karata helpolla radalla. Maalia lähestyttäessä olin ihan Jeren kannassa, mutta viimeisessä kurvissa menetin ajorytmin hetkeksi töytäisyn takia ja en sitten kerinnyt enää mitaleille." (KM)

Tulokset:

M18 36 km:n kriterium:

 

1. Jere Hara PROMTB 1.00.17
2. Robin Bergman Cyclo Vision 1.00.17
3. Sampo Lahti Kälviän Tarmo 1.00.17

4. Niko Heikkilä OP-P 1.00.17

5. Jimi Aalto JurvVo 1.00.18

6. Robin Aimi TuUL 1.00.18

7. Roope Vainio PorvAk 1.00.18

8. Waldemar Aintila IK-32 1.00.18

9. Joakim Nordström PorvAk 1.00.18

10.Veeti Vainio PorvAk 1.00.21