Antti Kulmala polki Sodankylän mestaruuden!

 

Niko ja Antti kävivät todella kovan kisan voitosta. (Kuvat: Kalevi Mikkonen)

 

N6 ja M6 valmiina lähtöön.

 

Sodankylä 16.9.2014

 

Ounaksen Pyörä-Poikien ja Sodankylän kunnan järjestämät avoimet Sodankylän maastoajon (xco) kunnanmestaruuskilpailut ajettiin tiistai-iltana Sodankylässä Aleksanteri Kenan koulun ympäristössä. Loistavassa syyssäässä ajettuihin kilpailuihin osallistui mukavasti peräti 45 ajajaa, jotka saivat ajaa helpohkolla puistoratatyyppisellä ja hyvässä kunnossa olevalla reitillä. M12- ja sitä vanhempien sarjoissa reitti kiersi tutun kurun kautta, joka toi muuten helppoon reittiin hieman teknistä vaikeutta ja pari lyhyttä nousua.

 

Miesten kilpasarjassa matkana oli 10 kierrosta eli 14,5 kilometrin ajo. Jo heti alusta saakka parivaljakko Antti Kulmala ja joulukuussa 13 vuotta täyttävä Niko Heikkilä lähtivät ajamaan varsin kovaa vauhtia, johon muut ajajat eivät ollenkaan pystyneet vastaamaan. Antti veti pari ensimmäistä kierrosta ihan "tappovauhtia", mutta Niko ei jäänyt. Välillä he vaihtoivat vetovuoroa ja myös Niko yritti irtiottoa kurun reitillä, mutta eroa ei saatu aikaiseksi.

 

Seitsemännellä kierroksella ihan kurun pienessä nousussa Antti sai muutaman metrin etumatkan ja veti tasaisella osuudella muutaman kymmenen metrin eron Nikoon. Kummankin ajajan vauhti oli ihan tapissa ja sykkeet korkealla, mutta kumpikaan ei halunnut yhtään hellittää. Viimeisellä kierroksella Niko pisti kaiken peliin Antin tavoittamiseksi, mutta vaikka ero hieman kutistui, Antti pystyi pitämään johdon maaliin saakka. Antti Kulmalan voittoaika oli 40.16 ja viime vuoden voittoa puolustaneen Niko Heikkilän 40.24. Myös kolmannesta sijasta käytiin tiukka kamppailu Sami Kiviniemen ja Markku Väyrysen kesken, jonka Kiviniemi käänsi edukseen parilla viimeisellä kierroksella.

 

Naisten sarjassa voittoon polki Neea Huikuri, jonka aika 8,7 km:n matkalla oli 29.34. Lasten sarjoissa oli tuttuun tapaan kovasti säpinää ja huomio kiinnittyi mm. M12-sarjan voittajaan Juuso Jaakolaan, joka polki 8,7 km:n matkalla hienoon voittoon hyvällä ajalla 30.57. (KM)

 

Neea voitti naisten mestaruuden.

 

M/N8 ja M/N10 lähtötohinoissa.

 

Jännittävää odotusta...

 

Sodankylän avoimet kunnanmestaruuskilpailut 16.9.2014:

 

0,2 km

Tytöt: apuratassarja:

1) Julia Koivuharju 0.43

 

0,6 km

M4

1) Ronni Ruonaniemi 1.44

2) Juho Puolakka 1.55

3) Pyry Malinen 2.01

 

1,2 km

N6

1) Elina Puolakka 3.54

 

M6

1) Paavo Seppälä 3.46

2) Juuso Kunnari 3.47

3) Veikko Rundgren 3.47

4) Onni Huhta 3.56

5) Mikael Honkaniemi 4.03

6) Justus Jaakola 4.20

7) Miska Sverloff 4.52

8) Daniel Ojanperä 4.55

-) Eero Väyrynen DNS

 

2,2 km

N8

1) Iida Koivuharju 13.01

2) Marja Ruonaniemi 13.37

 

M8

1) Eero Merenkukka 9.03

2) Samuli Hinkka 12.00

3) Iisko Sverloff 12.08

 

4,4 km

N10

1) Linnea Rundgren 21.34

2) Peppi Hoppula 21.44

3) Milena Salonen 27.33

 

M10

1) Arttu Kemppainen 18.28

2) Leevi Räisänen 19.53

3) Aaro Väyrynen 20.23

4) Jesse Pietikäinen 21.18

5) Paulus Miettinen 28.13

 

5,8 km

M70

1) Oiva Lukkari 31.06

 

7,3 km

N12

1) Enna Rundgren 42.05

 

8,7 km

M12

1) Juuso Jaakola 30.57

2) Alvari Järvikuona 34.46

3) Antti Jänkälä 35.24

4) Antti Korpikoski 41.02

5) Jonne Pietikäinen 43.55

6) Jarkko Alakorva 44.13

7) Veli-Matti Pekkala 52.10

8) Niko Räisänen 52.18

 

Naiset kilpa

1) Neea Huikuri 29.34

 

11,6 km

M14

1) Mathias Niiniaho 43.04

2) Joonatan Mattanen 43.42

 

14,5 km

Miehet kilpa

1) Antti Kulmala 40.16

2) Niko Heikkilä 40.24

3) Sami Kiviniemi 42.41

4) Markku Väyrynen 43.19

5) Jyri Tyrväinen 49.00

6) Ilpo Koivuharju -2 kierr.