Niko taas kovassa vauhdissa talvisarjajuoksussa!

(Kuva: Hannu Heikkilä)

Rovaniemi 10.12.2016

Niko Heikkilä osallistui talvisarjajuoksun kolmanteen osakilpailuun lauantaina Rovaniemellä. Pakkasta oli -6 astetta ja reitti hieman luminen. Nikon matkana oli M17-sarjan 5 km. Heti alusta Niko lähti seuraamaan M45-sarjan Teppo Ronkaista, jonka matkavauhti on juuri Nikon kunnolle sopivaa. Heidän edellään juoksi vain yksi miesten sarjan juoksija, hollantilainen Thijs Feuth, joka repi eroa kaksikkoon lopulta reilun minuutin.

 

Niko pysyi helposti 2.45 maratonin tänä vuonna juosseen Ronkaisen vauhdissa. Puolimatkassa heidän väliaikansa oli 8.54. Toisella puoliskolla sama tahti jatkui Ronkaisen vetäessä ja Nikon peesatessa. Missään vaiheessa Nikolla ei ollut mitään vaikeuksia pysyä samassa kyydissä, vaikka hän ei ollut aikaisemmin kertaakaan voittanut Ronkaista tällä matkalla. Noin parisataa metriä ennen maalia kumpikin aloitti hurjan loppukirin ja he juoksivat ihan rinta rinnan maaliviivalle saakka eikä eroa maalissa pystynyt silmällä näkemään kummankaan hyväksi. Molemmille merkittiin sama aika 18.04,3. Niko voitti tietysti oman sarjansa M17.

 

Ensimmäisessä talvisarjajuoksussa, joka juostiin syksyllä huippuolosuhteissa, Niko tykitti tähänastisen ennätyksensä 17.05, mutta talvikelillä juostuna 18.04 vastaa hyvinkin samaa tasoa. Viime vuonna samaan aikaan juostussa talvisessa kisassa Nikon aika oli 19.52, joten parannusta on tullut lähes pari minuuttia vuoden takaiseen.

 

Juuri 15 vuotta täyttänyt Niko totesi juoksun jälkeen: -Juoksu sujui tosi helposti. Pakkasilma hieman vaikeutti hengitystä, mutta piikkareissa oli hyvä pito, joten pystyi juoksemaan ihan rennosti. Jo alkuverryttelyssä tuntui hyvältä. (KM)

 

 

M 17  5 km
1. Niko Heikkilä  OPP  18:04 
M Yleinen 5 km
1. Thijs Feuth  Turun Urheiluliitto 17:02
2. Jukka Vaara  RDS   19:20
N Yleinen 5 km
1. Krista Lindholm  Karhulan Katajaiset 19:58
M 35 5 km
1. Ilja Koljonen  LKS   21:46
2. Teppo Kuusela  OH   22:03
M 40 5 km
1. Sami Herva  Lamu   21:02
2. Jorma Puurunen Pud.Urheilijat  24:35

M 45  5 km
1. Teppo Ronkainen OMNKy   18:04
2. Jyrki Ilvesluoto  RDS   19:10
3. Jonne Karanta  RDS   19:18
4. Teuvo Kuusela  Kemi   19:55