Sadonkorjuun aika

 

Heinäkuun jälkimmäinen puolisko osoittaa jokaiselle juniorille ja masters-sarjan ajajalle todellisen aseman maan pyöräilykartalla. Silloin kokoontuvat valtakunnan parhaat ajajat samalle viivalle. Aikaisemmat meriitit eivät paina mitään, vaan tuolloin leivotaan uudet sankarit. Tällä kertaa ollaan todella etelässä, sillä autojen keulat suuntaavat Vantaalle ja Helsinkiin.

 

Kesän aikana on junioreista valitettavasti osa lähtenyt lomapaikkoihin tai muiden urheiluharrastusten piiriin. Onneksi paikkakunnalla olleet ovat ahkerasti jaksaneet kulkea tänä koleana ”kesänä” harjoituksissa. Maantieajoihin ja radalle saadaan ihan säädyllinen määrä ajajia. Toivottavasti kesäflunssat ym. epidemiat kiertävät OPP:n joukot kaukaa. Milloinkahan OPP:lla on ollut viimeksi ratakisoissa enemmän kuin 2 naispuolista ajajaa? Paljon on Kemijoessa vettä virrannut…

 

Rovaniemellä junnutoiminta on pienen notkahduksen jälkeen elpymässä. Uusia ajajia perheineen on ollut harjoituksissa. Mikäli homma osoittaa jatkuvaa kipinöintiä, on syytä hankkia sopivankokoinen pyörä ja laittaa se kiertoon sen tullessa pieneksi. Markun tallissa vapautuu kauden 2008 jälkeen (Sodcup) kahvavaihteinen Bianchi 24” renkailla ja sen myyn 350e nopeimmalle OPP-läiselle, jolloin homma ei jää välineistä kiinni.

 

Barentsin alueen kisoihin on myös joukko valittu. Toivotaan, että homma lähtee toimimaan ja kasvuun. On tosi mukava olla tekemisissä naapureiden kanssa. Omat maasto-SM:t lähestyvät myös elokuussa ja pojat ovatkin tehneet Oukulla hyvää pohjatyötä kisojen onnistumiseksi. Maanantaina (14.7.) ajetaan reittejä läpi sillä silmällä, että jää vähän takaraivoon muistijälkiä kilpailua varten.

 

Oikein hyvää kesän jatkoa kaikille pohjoissuomalaisille pyöräilijöille ja menestystä kilpailuihin! Etelässä OPP, OuTa, Cyclos, PoVi, KiiRi, Nivalan Pyörärinki ja PK-team ovat tuttuun tapaan kuin yhtä perhettä! Nyt niitetään sitä mitä talvi on kylvetty!

 

Markku Väyrynen

12.7. 2008