Lumileiri

 

Pohjois-Suomen pyöräily ry järjesti vertaansa vailla olevan Lumileirin pääsiäisenä Rokualla sijaitsevassa ONMKY:n leirikeskuksessa. Olipa luonto tehnyt jännän paikan… Ensin ajettiin monta kymmentä kilometriä pelkkää tasaista peltomaisemaa. Yhtäkkiä alkoi jatkuvien mäkien ja kumpujen muodostama mäntymetsä. Mutkainen yksityistie kumpuili aina vaan eteenpäin välillä mutkitellen vasempaan ja oikeaan. Luulin jo peräkärryn kanssa ajellessani eksyneeni. Peilikirkas jää hirvitti, kun peräkärrykin on kesärenkailla. No perille päästiin ja leiri käyntiin!

 

Hartikan Pekka teki sellaisen työpanoksen kokaten ja tiskaten kuusamolaisen rouvan kanssa aamuvarhaisesta iltamyöhään. Olen monenlaisella leirillä ollut minäkin, mutta on se Pekka vaan ihme kaveri loihtimaan niin hyvät sapuskat!

 

Lapsilla oli monenlaista ohjelmaa. Ei nettiyhteyttä eikä TV:tä yli kolmeen vuorokauteen! Tekee todella hyvää… Leiri siis sujui hyvin ja OPP:n tyttötrio kirjoitti paluumatkalla Unioniin juttua. Toivotaan, että se pääsee nettilehteen aikanaan. Paluumatkalla tie oli jo lähes kokonaan kesämaalla… Emmekä olleet kuin kolme yötä.

 

Hartikka ja Karvosen Timo ovat kääntäneet Pohjois-Suomen pyöräily ry:n sellaiseen lentoon, että halusin itse käydä paikan päällä kuuntelemassa ja katsomassa, onko tämä niitä Nätti-Jussin juttuja. Toki kavereita jo sen verran olen oppinut tuntemaan, että pojat ovat tekijämiehiä ja höpöttäjät ovat eri rotua. En ole näin edullisella leirillä ollut koskaan. Voi todella sanoa, että hinta ja laatu eivät tällä kertaa olleet tasapainossa J

 

PSP ry piti kevätkokouksen paikalla ja heti saatiin tosi hyvä uudistus! Pojat tilaavat nykyisten PSM-rihkamamitalien tilalle retromalliset upean arvokkaat mitalit, joissa on Pohjois-Suomen kartta ja kilpapyörän kuva kartan päällä. Kyllä siinä ketjut kiristyvät, kun kaikki lisenssin lunastaneet pääsevät tavoittelemaan ensimmäisiä mitaleita. PSP sponssaa muotin ja myy alle nettohinnan jäsenseuroille k.o. mitaleita. Tarkemmat tiedot tulevat PSP:n nettisivuille. Syysleiriä ei päätetty järjestää, vaan tultiin tulokseen, että on parempi satsata kevääseen, kun virtaa riittää, eikä uuvuttavan raskas pyöräilyn kilpailukausi ole imaissut mehuja leirille lähtöä suunnittelevista. Barentsin kisatkin etenevät kuin juna eteenpäin. Illalla pojat jäivät vielä ajamaan joukkueajoa, kun minulla uni nappasi silmään…

 

Kokouksen jälkeen vielä ideoitiin PSP:n sivuille laitettavaksi pyöräilykamaa kierrättävää toria, jolloin jäsenseurojen torit lopetettaisiin ja tavaroille saataisiin paremmin kiertoa. Tästäkin lähitulevaisuudessa kerrotaan sivuilla.

 

Uusi Maailmanennätys! Cyclos Kuusamon Timo Karvonen teki sellaisen tempun, että oli vaikea uskoa asiaa todeksi. Olin kuitenkin paikalla virallisena tuomarina ja mittarin kalibroijana. Insinööri oli tainnut tutkia asiaa, sillä hän ei turvautunutkaan minun tapaan voimaan, vaan laittoi kevyen vastuksen ja nosti kierroksia aina vaan lisää! Mittari pysähtyi lukemaan 94,60km/h ja se on virallisten sääntöjen mukainen ennätys. Timo on sen verran hoikkajalkaisempi, että liikkuvat massat eivät haitanneet ja kun pyöritys oli hirmuinen, ei pyörä keikkunut sivuttain yhtään… Onnea uudelle ME-miehelle!

 

Nivalan tempoon ja seuraavan päivän Montan maantielle lähtee Sodankylästä Rokuamiehitys. Montassa on edullista majoitusta ja nyt kannattaakin kaikki kynnelle kykenevät lähteä ajamaan sähäkkä viikonloppu Pohjois-Suomen omiin kisoihin. Rovaniemeläiset, kimppakyyti kehiin ja autot täynnä tien päälle!

 

Rokuan leirillä olijoille suuri kiitos!

 

13.4.2009

Markku Väyrynen

ex-maailmanennätysmies

 

Aloitussivulle