Pakkasmittari – Ai mikä se on?

 

Suomen Pyöräilyunioni on huomioinut OPP:n sitkeän työn kilpailujen järjestämisessä. Elokuun puolessa välissä hehkuvat Ounasvaaralla jarrulevyt kuumina, kun koko valtakunnan kovimmat ajajat ryntäävät monesta eri lajista tutun Ounasvaaran poluille. Nyt meillä onkin hyvä mahdollisuus valmistaa eri ikäluokkiin hyvä edustus omasta seurasta. Kesällä on syytä pitää säännöllisiä harjoituksia juuri niillä reiteillä, joilla kisat 17.8. pidetään. Satoi tai paistoi. Alkuvuoden aikana kisakoneiston projektiryhmä tulee myös nimetä ja laittaa sekin pyörä pyörimään. Pyritään saamaan viivalle myös hiihdon puolelta kavereita viivalle OPP:n paitaan. Maastopyöräily ja hiihtohan tukevat harjoitteina toisiaan.

 

Viimeksi muistelin Talvisarjajuoksussa olleiden kavereiden erilaisia vammoja. No pääsinhän minäkin osingoille, kun menin juoksun jälkeen tiistaina vielä jännittyneillä lihaksilla pelaamaan koripalloa. No kesken juoksun vaan pohkeesta repesi lihas ja kaaduin rähmälleen kuin itsenäisyyspäivän aikaan nähdyissä isänmaallisissa elokuvissa. Haavoittuminen varmistui todeksi vasta seuraavana päivänä, kun jalkaa piti ontua niin että hirvitti. Nyt reilun parin viikon jälkeen jalka alkaa onneksi olla jo OK. Olisi pitänyt hierojalla käydä juoksun jälkeen niin tästäkin olisi välttynyt. Nyt vaan hirvittää, että miten sodankyläläisille käy tammikuun 12. päivä, kun viime kerran tappiosta sisuuntunut maisteri ottaa minun päänahan eikä vaan uhoa, kuten viime kerralla… Hän on kuuleman mukaan värväämässä lisää rovaniemeläisiä ajajia tapahtumaan mukaan. Lenkkarit jalassa tietty! Toivottavasti Kulmalan voittoputki jatkuu…

 

OPP tulee siis vuonna 2008 miehen ikään ja täyttää 50 vuotta (virallisesti 9.11.). Seura juhlistaa tapahtumaa kauden aikana, mutta erityisesti elokuun MTB:n SM-ajoissa. Ikä tuntuu äkkiseltään pitkältä, mutta eihän se ole kuin viisi kymmenen vuoden pätkää putkeen. Toisaalta jos miettii, kuinka valtavasti mm. elämisen tahti on nopeutunut, voi vain huokaista hirvityksestä: tuntuu kuin eläisimme tauottomassa elämän tempoajossa. Työn tekeminen on tehostunut ja erilaiset vapaa-ajan harrastus-mahdollisuudet ovat kasvaneet liki käsittämättömiin määriin. Ja ilmatkin ovat lauhtuneet niin, että kohta ei tarvitse talviurheiluvälineitä Oulun eteläpuolella kaupata. Koko ajan on kova kiire jonnekin.

 

Jos Sinulla ei ole kiire, niin tarkista OPP:n ajovuorot ja tule tammikuussa ajamaan opistolle. Toivottavasti pakkasmittari näyttää sellaisia lukemia, että kyseisen aparaatin nimeä ei tarvitse ruveta Lapissa ilmastonmuutoksen takia uusimaan.

 

Oikein hyvää ja tervettä vuotta 2008 kaikille liikunnan ja nuorisotyön harrastajille!

 

Markku Väyrynen

28.12.2007