Sato korjattu!

 

Ounaksen tytöt ja pojat kävivät Käläviällä pitämässä lähes hurmoshenkiset kesäjuhlat, joista ei tunteet ja tuoksut puuttuneet. Vaikka jälleen kerran ambulanssit huusivat lähes tauotta maantieajojen aikana, ei OPP:n ajajille käynyt kuinkaan. Yksi tangon yli lento ja yksi etukumin puhkeaminen oli saldona, kun tappiolistaa kirjataan.

 

Kuuluttaja esitteli kelta-vihreän joukkueen ja totesi, että tänä viikonloppuna nämä värit tulevat olemaan näkyvillä runsaasti. Palkintopallilla olikin seuran värejä jatkuvalla syötöllä. Pj on käynnistänyt jo eri tahojen kanssa vaikeita ajajaneuvotteluja, että syömähampaat pysyvät terävinä myös kaudella 2010. Mutta ajetaan nyt tämä kisakausi loppuun.

 

Kälviän Tarmon 100-vuotinen historia ei olisi voinut saada kauniimpaa kruunua kuin nämä kisat! Ilma oli kuin morsiusneito (paitsi hieman tuiverteli tempossa paluumatkalla) ja kirkonmenotkin oli siirretty, että talkooväki saa olla ensin töissä! Ei tämmöistä ole kuin Käläviällä… No kellot soivat (tai yksi kello) häpeilemättä koko viikonlopun ajan. Aina kun joku OPP:n ajaja liikahti numero rinnassa, alkoi kauhea mölinä, mekkala ja porokellon kolina. Varmasti kuului ja kannusti.

 

Lapissa hillasadon ollessa juuri poimintakypsä, jatkuu ”Teens on tour”-kiertue Helsingin hornankattilaan. Siellä möyke tulee olemaan kova. valmistautuminenkin on jo pitkällä – keltaiseen levykiekkoon on liimattu etelän härnäämiseksi iso hirvasporo!

 

Varikolla kuiskittiin, että RUSH haluaisi suunnitella seurallemme uuden ajopaidan. Nykyinen paita säilyy OPP:lla ainakin siihen saakka, kun olen pj:na. Kahvipöytäkeskusteluissa nousi esiin ajatus, josko seuralle tehtäisiin saumattomasti nykyiseen paitaan sopivat ajohousut! Siinä kai toisessa puntissa olisi keltaista ja toisessa vihreää. Keskikohta saisi olla tummaa, ettei palkintopallikuvissa huomio menisi e.m. yhdyssanan loppuosaan… Kehitellään asiaa ja katsotaan, minkälaiset pökät kelläkin on ensi keväänä…

 

Tuhannet kiitokset kaikille mukana toimineille ajajien sukulaisille, kummeille ja heidän kaimoilleen Kälviän viikonlopusta! Nuorisotyötä parhaimmillaan.

 

21.7.2009

Markku Väyrynen

 

 

Aloitussivulle