Kaamos iski

 

Viimeiset pari viikkoa on aamulla ollut hankala päästä sängynpohjalta Elovena-puuron keittoon. Muutaman kerran on jopa kelloradiokin ehtinyt ilmoittamaan, että pitäisi nousta ylös. Iltaisinkin nukuttaa jo kahdeksan korvilla, vaikka vatsa on äärirajoilla kofeiinin päivän mittaan kertyneestä yliannoksesta. Onneksi henkinen jumi löysää, kun media ilmoittaa talvipäivän seisauksen jälkeisestä päivän pitenemisestä. Näyttää, että vanhemmiten kaamos iskee aina kovempaa ja kovempaa.

 

Harjoittelut ovat sikaflunssakohun aikana ja jälkeen sujuneet mukavasti. Sen verran on hikoiltu, ettei apurattaita tarvitse enää keväällä ruuvata kenellekään niistä pois oppineille. Vuoden vaihtuessa aloitamme Neuvostoliiton hengessä karuakin karummat rullatreenit spinning-tunnin tueksi. Olosuhteet ovat teknisen työn luokan käytävällä Rocky Balboamaisen (Rocky I –elokuvasta) ankeat, mutta on siellä ennemminkin ”sahattu” pyörillä eikä seuraavan kesän” sahausjälki” ole ollut huonoa.

 

Ensi kaudelle on tulossa suuri määrä ajajasiirtoja seurasta toiseen. Etelän seuroista Hyvinkään, Jyväskylän, Porvoon ja Lahden seudut pullistelevat voimainsa tunnossa. Valitettavasti siirroilla saadaan puhdas nolla uusien ajajien saldoon. Tällainen nokkimisjärjestys on toki tuttua esim. hiihdon puolelta. Eikö siellä ollut joku Pommi-niminen seurakin, joka keräsi rahan voimalla maan rajojen sisältä kovimmat nimet samaan porukkaan. Pohjoissuomalaisittain mielenkiintoisen säväyksen tuo OTC, joka kerää nyt Oulun seudulta ajajat saman lipun alle. Varmasti tämä on pidemmällä tähtäimellä kaikille hyvä ratkaisu, sillä tarvitseehan Suomen pyöräilypääkaupunki ykkösseuran monen pienen toimijan sijaan. Nyt vaan pitkäjänteistä käännytystyötä junnujen aikaansaamiseksi. PSM-kilpailuissa tulee aivan erilaista sykettä, kun Marko Törmäsen hahmoa joutuu/pääsee etsimään kisakanslian tietämiltä. Saa siinä sekoitella kuka tahansa melkoiset urheilujuomat, jos tälle Pekingin supermiehelle ehtii lähtölaukauksen jälkeen mitään huutamaan. Toivotaan, että Koillismaan suunnalta saadaan spinning-porukoista uusia perheitä mukaan. Siellä on kuuleman mukaan pyöräilyperheen ulkopuolinen miesporukka hikoillut koko talven kiitettävällä tavalla.

 

Tulevan kauden kisat pitäisi olla aika lailla selvät. Pistin vielä Pyhä XC-ajoihin toiveen valtakunnallisesta cup-arvosta. Saa nähdä ehtiikö mukaan.

 

Oikein hyvää joulun aikaa kaikille!

 

13.12.2009

Markku Väyrynen  

 

Aloitussivulle