Tour jatkuu

 

Koirat haukkuu ja karavaani kulkee. Hyvin nukutun yön jälkeen valmistautuminen KK-pyöräilyleirille alkaa. Mukava velodromilla vietetty pidennetty viikonloppu on takana ja karavaani suuntautui Pajulahdelle. Paikka näyttää isolta ja siistiltä. Kaikki on tiptop. Paikassa on todella värikäs ja kansainvälinen meininki. Olen nähnyt muutaman tunnin aikana enemmän ulkomaalaisia kuin Sodankylässä koko kesänä. En tosin ole siellä paljon ehtinyt vieraan passin ihmisiä bongailemaan… Kotiin terveisiä! Kyllä täältä loppuviikosta tullaan rauhoittumaan.

 

Velodromilla kilpailut olivat kovia ja muutamia ilonaiheita ja venymisiä koettiin. Henkilökohtaisesti minua lämmitti erityisesti M18-sarjan komea joukkueajo pronssilla höystettynä. Siinä oli draamaa parhaimmillaan. Pitkästä aikaa jäimme ilman kultaa, mutta 6 hopeaa ei ole häpeä ollenkaan. Kyllä siellä maan parhaimmat ratapyöräilijät olivat parastaan tekemässä muistakin seuroista! Onnea kaikille ennätystehtailijoille. Oma ennätyskin on ainutlaatuinen suoritus.

 

Pyöräilykartta haluaa levitä myös Saariselälle. Siellä matkailuväki on kääntynyt OPP:n koneiston puoleen, että alueelle saataisiin maratontyyppinen maastopyöräilytapahtuma. Tarkoituksena on, että alkuun laittamisen jälkeen OPP:n rooli järjestelyissä olisi pieni. Toivottavasti homma saataisiin pienimuotoisena liikkeelle jo tänä syksynä. Nautitaan kesästä!

 

Pajulahdessa 25.7.2011

Markku Väyrynen