OPP:n ajajilla menestystä myös Barents-cupissa!

 

 

Tämän kauden pyöräilyn Barents-cup on myös saatu ajettua. Viimeiset osakilpailut ajettiin Norjassa ja Venäjällä. Venäläinen järjestäjä on vastannut pisteiden laskennasta ja palkintojen jaosta. Barents-cup alkoi toukokuussa Pyhä-Luoston osakilpailuilla ja kaikkiaan ajettiin yhteensä kymmenen kilpailua ensimmäistä kertaa kaikissa Barentsin alueen valtioissa. Aiemmin syrjässä ollut Ruotsi tuli myös tällä kertaa mukaan. Mukana kilpailuissa oli yhteensä lähes 300 ajajaa, mikä on aika iso määrä pohjoisen alueella.

 

Ounaksen Pyörä-Poikien ajajilla oli tässäkin pistekilpailussa varsin hyvä menestys, sillä sarjavoittoja tuli kolme. N14-sarjassa Iina Väyrynen oli voittaja 60 pisteellä ja toiseksi polki Neea Huikuri 45 pisteellä. M16-sarjassa puolestaan Severi Huhtala korjasi ykköspalkinnon 58 pisteellä ja N40-sarjassa Kaisa Ojala 43 pisteellä. Muita palkintosijoja polkivat Jussi Riekkola (M14-sarjan 2.), Minttu Ojala (N16-sarjan 2.), Iiro Väyrynen (M18-sarjan 2.), Arno Hämäläinen (M18-sarjan 3.) ja Taisto Tuomivaara (M60-sarjan 2.).

 

Miesten sarjan ykköseksi polki Venäjän Vasili Sorokin 77 pisteellä ennen Norjan Janez Miklavzinia. Naisten sarjassa ykkönen oli Venäjän Olga Lipina 56 pisteellä.

 

Severi Huhtala (Kuva: KM)