OPP:n Katsastuspiste Rovaniemi -cup 5/5 (xco) Tottorakalla 28.8.2012

OPP:n Katsastuspiste Rovaniemi -cup (xco) 2012 ajettiin päätökseen

Hannu Jänkälä viimeisen osakilpailun ykkönen

Pekka Välimaa miesten sarjan pistekilpailun voittaja!

Pekka Välimaa

OPP:n Katsastuspiste Rovaniemi -cup ajettiin 28.8. päätökseen Tottorakan maastossa hienossa säässä. Reitit olivat varsin tasaista hyvin ajettavaa, mutta paikoitellen juurakkoista kangaspolkua. Pitemmällä reitillä oli vain yksi lyhyehkö nousukohta, joka kuitenkin oli kivikkoinen ja liukas ja aiheutti ajajille vaikeuksia. Useimmat joutuivatkin taluttamaan pyörän nousun päälle.

Miesten sarjan 12 km:n ajossa Hannu Jänkälä aloitti vahvasti ja veti pienen kaulan Pekka Välimaahan ja Ari Kurviseen jo ensimmäisen kierroksen aikana. Ero kasvoi kierros kierrokselta niukasti mutta varmasti takana tulevaan Pekkaan ja hänestä hieman jäljessä olevaan Ariin. Hannu polki vaikeuksitta osakilpailun voittajana maaliin ajalla 33.37. Pekka hävisi lopulta 1.14. Ari oli kolmas 1.47 kärjestä. Koko kauden kestäneessä viiden osakilpailun sarjassa, josta neljä parasta suoritusta laskettiin mukaan, voittajaksi polki Pekka Välimaa 34 pisteellä. Toiseksi sijoittui Ari Kurvinen 23 pisteellä ja kolmanneksi Tommi Haapakangas samoin 23 pisteellä. Kakkos- ja kolmassijan ratkaisi paras yksittäiskilpailun sijoitus.

Naisten sarjan 7,2 km:n ajossa Tottorakan kisan voittoon polki Minnamari Ojala ajalla 28.05. Cupin voittajaksi polki kuitenkin päivän kilpailussa toiseksi sijoittunut Tiia Haapakangas 29 pisteellä. Minnamari oli toinen ja Irene Väyrynen kolmas.

Nuorten ja lasten sarjoissa oli jälleen säpinää ja tiukkoja rutistuksia kaikissa sarjoissa. M12-sarjassa Simeon Manninen oli jälleen omaa luokkansa ja polki lähes miesten sarjan kärjen tuntumassa 7,2 km:n matkalla kovan ajan 22.13. M10-sarjan 4,8 km:n matkalla Aabel Lehtoranta ja Hugo Rinne ajoivat erittäin tiukan kisan ja lopulta Aabel voitti sekunnilla. M8-sarjan 1,8 km:n matkalla Sampo Mäkinen ajoi vakuuttavasti voittoon samoin kuin N8- sarjan Inka Suokanerva.

Cupin osakilpailuihin osallistui kesän aikana ennätysmäärä eli 69 ajajaa!

Naisten sarjan pistekilpailun kolme parasta: Minnamari (2.), Tiia (1.) ja Irene (3.)

Kuvia

N6 0,6 km: 1) Aada Virta 4.33.

M6 1,2 km: 1) Veikka Mäki-Runsas OPP 6.09, 2) Juho Salmela 6.25, 3) Valtti Haapakangas OPP - 1 kierros, 4) Eero Väyrynen OPP - 1 kierros.

N8 1,8 km: 1) Inka Suokanerva OPP 8.39, 2) Metsämaria Ojala OPP 8.59, 3) Seliina Manninen OPP 10.13, 4) Emma Hedman OPP 10.59, 5) Emma Välimaa OPP 12.36.

M8 1,8 km: 1) Sampo Mäkinen OPP 8.24, 2) Joel Salmela 8.38, 3) Aaro Väyrynen OPP 9.37.

N10 4,8 km: 1) Lumimaaria Ojala OPP 20.49, 2) Essi Martikainen OPP 25.49.

M10 4,8 km: 1) Aabel Lehtoranta OPP 18.03, 2) Hugo Rinne OPP 18.04, 3) Eero Hedman OPP 18.52, 4) Atte Suokanerva OPP 20.49.

N12 4,8 km: 1) Sirja Perttamo OPP 25.14, 2) Elli Hedman OPP - 1 kierros.

M12 7,2 km: 1) Simeon Manninen OPP 22.13, 2) Niko Heikkilä OPP 23.31, 3) Turo Torvinen OPP 23.53, 4) Mika Piironen OPP 25.10, 5) Samu Sirjola 32.27, 6) Lassi Riekkola OPP 33.54.

N14 7,2 km: 1) Iina Väyrynen OPP 25.11, 2) Neea Huikuri OPP 28.55.

M14: 1) 7,2 km: 1) Jussi Riekkola OPP 23.46.

M70 2,4 km: 1) Oiva Lukkari OPP 12.50.

Naiset 7,2 km: 1) Minnamari Ojala OPP 28.05, 2) Tiia Haapakangas OPP 34.40, 3) Irene Väyrynen OPP 38.58.

Miehet 12 km: 1) Hannu Jänkälä OPP 33.37, 2) Pekka Välimaa OPP 34.51, 3) Ari Kurvinen OPP 35.24, 4) Iiro Väyrynen OPP 37.09, 5) Tommi Haapakangas OPP 37.44, 6) Markku Väyrynen OPP 37.48, 7) Lauri Piironen OPP 38.11, 8) Severi Huhtala OPP 38.44, 9) Juho Pusa OPP 38.45, 10) Jari Korvuo 42.22, 11) Pasi Satokangas 43.15, 12) Jarmo Asell - 1 kierros.