Simeon voitti M12-sarjan maastopyöräilyn Kultainen Kampi-sarjan!

Kultaisen Kammen kolme parasta. (Kuvat: Hannu Heikkilä)

Tampereen Teivossa ajettiin sunnuntaina 23.9. Kultainen Kampi -sarjan maastopyöräilyn viimeinen osakilpailu. M12-sarjassa OPP:n ajajista olivat mukana Simeon Manninen, Niko Heikkilä ja Eemil Lehtoranta sekä M10-sarjassa Aabel Lehtoranta. Kisa käytiin helpohkolla, mutta sateen pehmittämällä ja kuraisella reitillä.

M12-sarjassa Simeonilta vaadittiin kisan voittoa, jotta kokonaiskilpailun ykkössija varmistuisi. Polvivaivasta toipunut Simeon aloittikin 6,6 km:n ajon heti vahvasti ja karkasi jo ensimmäisellä lenkillä puolen minuutin johtoon. Loppua kohti etumatka seuraavaan eli Korson Jaakko Sillankorvaan kasvoi lopulta minuuttiin ja 25 sekuntiin. Voittoaika oli 25.21. Niko ajoi myös hyvin ollen n. 20 sekunnin tuntumassa Sillankorvaan ja sijoittui kolmanneksi. Eemil jäi 8. sijalle. Simeonin voitto varmisti hänelle M12-sarjan maastoajon Kultaisen Kammen ykkössijan 90 pisteellä, neljä pistettä Sillankorvan edellä. Niko sijoittui kokonaiskisassa kolmanneksi 71 pisteellä.

M10-sarjan 3,3 km:n kisassa Aabel Lehtoranta oli myös iskussa ja voitti sarjansa kilpailun 33 sekunnin erolla. Aabelin voittoaika oli 14.23. Kultaisen Kammen maastoajokilpailussa Aabel sijoittui toiseksi.

Tulokset