Kurvisella rengasrikkoja Italian endurossa

 

Maastopyöräilyn enduron epävirallisen MM-kisan Trophy of Nations -sarjan ensimmäinen osa ajettiin 28.-29.7.2012 Italian Sauce D’Oulxissa. Kaksipäiväisessä kisassa ajettiin yhteensä kymmenen erikoiskoetta pitkillä ja varsin vaativilla reiteillä.

 

Ounaksen Pyörä-Pojilla on kisoissa mukana kaksi edustajaa, Ari Kurvinen Suomen maajoukkueen edustajana ja Juho Pusa henkilökohtaisessa kisassa. Ari ajoi 255 osallistujan joukossa erittäin hyvin sijoittuen viisi kertaa sijoille 14-18 ollen näillä erikoiskokeilla suomalaisista paras. Kahdella erikoiskokeella Ari kuitenkin kärsi harmillisen rengasrikon, joka pudotti hänen sijoitustaan kokonaiskisassa rutkasti alaspäin. Niinpä ensimmäisen päivän jälkeen hänen sijoituksensa oli vasta 79. kokonaiskilpailussa.

 

Toinen kisapäivä sujui aurinkoisimmissa merkeissä. Ohjelmassa oli kaksi erikoiskoetta sekä yhteislähtö maajoukkueille ja top100 kuskeille. Sunnuntaina oli myös kisan pisin pätkä, SuperSauze, jolla pituutta oli noin 7 km, vertikaalimetrejä tuhat. Maajoukkueiden yhteislähtökisassa suomalaiset olivat hyvässä iskussa, Ari polki hienon 10. sijan ja Sauli Hjerppe oli 19. Arin hyvä toinen päivä nosti hänen sijoituksensa lopulta 57:nneksi yhteisajalla 1.03.51,1.  Ari Pusa polki 168. sijalle ajalla 1.12.58,5.

 

Kärkikuskit menivät todella kovaa, sillä paikalla ovat miltei kaikki tämän lajin maailman kärkiajajat. Sauzen osakilpailun jälkeen kärjessä oli kolme ranskalaiskuskia: Jerome Clementz, Nicolas Vouilloz ja Nicolas Lau, mutta kukaan heistä ei aja Ranskan maajoukkueessa! 

 

Joukkuekilpailussa ensimmäisen osakilpailun miesten sarjan voiton vei Iso-Britannian joukkue yhteisajalla 3.31.49,9, toisena Ranska ja kolmantena Italia, Suomen joukkue on sijalla yhdeksän yhteisajalla 4.02.43,4. Mitalisijalle on matkaa 23 minuuttia, joten realistiset mahdollisuudet mitalisijaan ovat jo menneet. Naisten sarjassa Ranska on kärjessä, Italia toisena ja Suomi kolmantena.

Sauze d'Oulx (TO), 28-29/07/12
PRO5 - SAUZE D'OULX


CLASSIFICA INDIVIDUALE DELLA GIORNATA 1
CLS NUM F CONCORRENTE AN NAZ TEAM BICI CL PS CO PEN TOTALE PT


1 101 M CLEMENTZ Jerome EL 84 FRA Cannondale F S E4 55'38.9 55'38.9 600
2 100 M VOUILLOZ Nicolas EL 76 FRA U.C. Monaco LAPIERRE S E6 56'01.2 56'01.2 500
3 105 M LAU Nicolas EL 89 FRA CUBE ACTION S E3 56'04.0 56'04.0 420
4 8 M ATHERTON Dan EL 82 GBR UNITED KINGD GT S E5 56'25.8 56'25.8 360
5 31 M MAES Martin AL 97 BEL BELGIUM JUNI YETI S E1 56'43.3 56'43.3 300
6 50 M STOCK Alex ELM 85 GBR UNITED KINGD KONA S E4 57'09.5 57'09.5 260
7 3 M QUERE Nicolas EL 89 FRA FRANCE COMMENCAL S E3 57'23.3 57'23.3 240
8 4 M SOTTOCORNOLA Davide EL 79 ITA ITALIA IBIS S E5 57'36.9 57'36.9 220
9 9 M BARNES Joe EL 88 GBR UNITED KINGD ORANGE S E4 57'44.9 57'44.9 200
10 102 M DUCCI Manuel EL 81 ITA LIFE CYCLE IBIS S E5 58'00.8 58'00.8 190

57 18 M KURVINEN Ari EL 77 FIN FINNLAND ORANGE S E6 1:03'51.1 1:03'51.1

168 295 M PUSA Juho EL 86 FIN OPP SPECIALIZED S E4 1:12'58.5 1:12'58.5