Ari Kurvinen Ounasvaaran
enduron valtias

Ari Kurvinen voitti
Ounasvaaran osakilpailun.

Matti Lehikoinen on palannut
takaisin kisaradoille pahojen loukkaantumisten jälkeen.

Juho Pusa polki hienosti
neljänneksi.

Oka Morikawa sijoittui
harrastesarjassa kuudenneksi.
(Kuvat: Kalevi Mikkonen)
Rovaniemi
11.8.2013
Ounaksen Pyörä-Poikien Ari Kurvinen polki voittoon Ounasvaaralla
sunnuntaina ajetussa maastopyöräilyn enduro-ajon Suomen
mestaruuskilpailusarjan neljännessä osakilpailussa. Kurvinen polki
kotirinteillä kahdentoista erikoiskokeen kilpailussa yhteisajan
24.04,83, joka riitti selkeällä 32,28 sekunnin erolla toiseksi
polkeneelle TVC:n Matti
Lehikoiselle. Kolmanneksi polki MTBCF:n Sauli Hjerppe 1,5 minuuttia
kärjestä ja neljänneksi OPP:n hienoa menestystä täydentänyt Juho Pusa
harmittavasti vain reilun sekunnin palkintopallisijasta jääneenä.
Rovaniemeläinen 35-vuotias Ari Kurvinen voitti yllättävänkin suurella
aika-erolla. Ari oli nopein kaikilla paitsi neljännellä erikoiskokeella.
-Kotikisassa oli tietysti tarkoitus voittaa
Lehikoisen Matti jos koskaan. Alkupätkillä tuli liiasta innokkuudesta
johtuen pari pientä kämmiä ja läheltä piti -tilannetta ja viidennellä
ek:lla käväisin jopa kyljelläni kaarteessa, mutta niihin ei onneksi
tuhrautunut liikaa sekunteja. Muuten ei ollut isompia ongelmia.
Kevätpuolella kärsin pitkään sairasteluista ja yksi osakilpailu jäi
väliinkin, mutta nyt kunto tuntuu kohenevan koko ajan ja jäi tunne, että
kovempaankin vauhtiin on vielä varaa, parin viikon päästä ajettavaan Val
d’Iseren maailmancupin kisaan valmistautuva Ari kertoi.
Suomen mestaruutensa tässä kisassa
varmistanut espoolainen 29-vuotias Matti Lehikoinen oli
takavuosina kovatasoinen alamäkiajaja (DH) ajaen hyviä sijoituksia
maailmancupissa. Pahat loukkaantumiset olivat kuitenkin lopettaa
urheilu-uran kokonaan, mutta tänä vuonna hän on innostunut uudestaan
ajamaan pääasiassa enduro-sarjaa.
-Tämä kisa meni
hieman räpeltämiseksi alkupätkillä, kun en muistanut tarkasti kaikkien
pätkien nuotteja. Täällä Ounasvaaralla on maasto niin samantapaista joka
reitillä, että muisti ei pelaa. Yritin ajaa maltilla ja olen kyllä suht
tyytyväinen omaan ajoon. Kisareitit olivat upeat ja oli mukava ajaa
pitkiä reittejä vaihteeksi, pitkästä aikaa ajamisesta jälleen nauttiva
Lehikoinen totesi.
OPP:n Juho Pusa ajoi uransa parhaan SM-osakilpailun ja ainoa harmitus
oli reilun sekunnin erolla hävitty kolmas sija.
-Kaikki erikoiskokeet menivät oikein hyvin eikä sen suhteen ole
valittamista. Nyt oli kyllä kova yritys päästä pallille, mutta näin kävi
tällä kertaa, silti ajamiseensa tyytyväinen Juho kertoi.
EBA:n ja OPP:n yhteistyössä järjestämät kilpailut saatiin tällä kertaa
vietyä läpi loistavissa olosuhteissa nopeilla ja kuivilla reiteillä,
jotka saivat kilpailijoilta runsaasti kiitosta. Endurosarjaa on tällä
kaudella pyritty pidentämään lähemmäs kansainvälisiä mittoja niin ajan
kuin kestävyydenkin puolesta. Ounasvaaran reitit olivatkin
suomalaisittain varsin pitkiä.
Trek Enduro Series
2013 Ounasvaara 11.8.2013:
Yleinen
1. 2 Kurvinen Ari OPP Yleinen 24:04.83
2. 1 Lehikoinen Matti TVC Yleinen 24:37.11 +00:32.28
3. 3 Hjerppe Sauli Fillariosaracing.com/MTBCF Yleinen 25:38.49 +01:33.66
4. 13 Pusa Juho OPP Yleinen 25:39.77 +01:34.94
5. 4 Kupiainen Mikko MTBCF Yleinen 25:47.59 +01:42.76
6. 10 Ojala Henri Team Skins/TVC Yleinen 26:07.28 +02:02.45
7. 5 Pihlaja Juuso Fillariosaracing.com/Hypy Yleinen 26:08.03 +02:03.20
8. 20 Korppi Kristian HAITOR MTB Yleinen 27:06.72 +03:01.89
9. 17 Korpinen Juha Imatran Urheilijat Yleinen 27:08.34 +03:03.51
10. 22 Kattilakoski Jouni Cycling El Burro Yleinen 27:28.62 +03:23.79
11. 11 Koskitanner Karri Kangasalan Kisa Yleinen 27:33.95 +03:29.12
12. 7 Pellinen Henri Imatran Urheilijat Yleinen 27:36.30 +03:31.47
13. 21 Leivo Petteri HHCMB Nuoret 28:12.14 +04:07.31
14. 72 Salo Riku Yleinen 28:16.17 +04:11.34
15. 18 Leinonen Juha Yleinen 28:17.04 +04:12.21
16. 6 Maikkula Henri Imatran Urheilijat Yleinen 28:17.92 +04:13.09
17. 14 Kangas Mika Kaupin Kanuunat M40 28:18.43 +04:13.60
18. 78 Aula Tomi Yleinen 28:18.68 +04:13.85
19. 8 Korkea-aho Aleksi VsMTB Yleinen 28:25.67 +04:20.84
20. 16 Kantanen Kai Helly Hansen M40 28:27.67 +04:22.84
21. 24 Siipo Juho MTBCF Yleinen 28:31.61 +04:26.78
22. 28 Louko Samuli VsMTB Yleinen 28:40.88 +04:36.05
23. 25 Sarvilahti Janne RIBÜL Yleinen 28:50.88 +04:46.05
24. 63 Tikka Janne EBA Yleinen 29:51.64 +05:46.81
25. 29 Södergård Teemu VsMTB Yleinen 28:58.74 +04:53.91
26. 19 Föhr Timo PPP-97 Yleinen 29:11.05 +05:06.22
27. 70 Pohjalainen Matti PPP-97 Yleinen 29:32.75 +05:27.92
28. 88 Räty Mikko HTH Yleinen 29:36.70 +05:31.87
29. 47 Hellberg Samuli Yleinen 29:38.88 +05:34.05
30. 50 Suuronen Kim M40 29:48.56 +05:43.73
31. 46 Hannila Johannes Kaupin Kanuunat Yleinen 29:55.76 +05:50.93
32. 45 Kettunen Kari Mtbcf Yleinen 30:13.45 +06:08.62
33. 48 Huossa Henri Yleinen 30:15.78 +06:10.95
34. 49 Ruokoja Toni Yleinen 30:23.67 +06:18.84
35. 27 Pahajoki Jukka JYPS Yleinen 30:28.43 +06:23.60
36. 65 Hakoranta Juha VsMTB Yleinen 30:38.78 +06:33.95
37. 64 Santala Jukka-Pekka Harjunpää Häzz Freeride Yleinen 30:46.55 +06:41.72
38. 54 Malkki Tomi Yleinen 30:51.38 +06:46.55
39. 37 Nybäck Markus Nuoret 30:58.83 +06:54.00
40. 69 Linden Toni Läskikymppi Freeride Team Yleinen 31:01.83 +06:57.00
41. 57 Kotkansalo Jouko JyPs M50 31:10.43 +07:05.60
42. 23 Haapanen Sami Tipulinja DH M40 31:15.81 +07:10.98
43. 71 Aholaakko Jani Yleinen 31:26.50 +07:21.67
44. 77 Heinäaho Arsi JYPS Yleinen 31:33.87 +07:29.04
45. 67 Nurmi Pekka HHCMB Salo Yleinen 31:39.65 +07:34.82
46. 56 Berg Antti JyPs M50 31:56.94 +07:52.11
47. 75 Öblom Mika MTBCF M40 31:59.97 +07:55.14
48. 68 Valtonen Juho Yleinen 32:18.88 +08:14.05
49. 62 Pyykkönen Jussi Yleinen 32:28.44 +08:23.61
50. 74 Levin Ivan Petrozavodsk Yleinen 33:11.01 +09:06.18
51. 35 Ojala Anna VsMTB/MtbCentre.fi Naiset 33:57.93 +09:53.10
52. 66 Taiponen Aleksi KoPy Yleinen 34:50.19 +10:45.36
53. 34 Airola Iida HTH Naiset 34:54.81 +10:49.98
54. 73 Fomkin Maksim Petrozavodsk Yleinen 36:51.31 +12:46.48
55. 59 Välkky Valtteri Nuoret 44:38.17 +20:33.34
56. 76 Rönkönharju Jarmo Läskikymppi Freeride Team M40 45:26.96 +21:22.13
57. 89 Nylund Tom Team Garmin MTB Finland Yleinen 45:35.95 +21:31.12
- 53 Puuperä Sami JyPs M40 Hyl.
- 12 Kärkelä Ismo VsMTB Yleinen Kesk.
- 53 Puuperä Sami JyPs M40 Hyl.
- 79 Ojansivu Ilkka Yleinen Hyl.
- 55 Sorvisto Jaakko Team Garmin MTB Yleinen Hyl.
Lähti : 62 Keskeytti : 1 Hylätty : 4
Naiset
1. 35 Ojala Anna VsMTB/MtbCentre.fi Naiset 33:57.93
2. 34 Airola Iida HTH Naiset 34:54.81 +00:56.88
Lähti : 2 Keskeytti : 0 Hylätty : 0
Nuoret
1. 21 Leivo Petteri HHCMB Nuoret 28:12.14
2. 37 Nybäck Markus Nuoret 30:58.83 +02:46.69
3. 59 Välkky Valtteri Nuoret 44:38.17 +16:26.03
Lähti : 3 Keskeytti : 0 Hylätty : 0
M40
1. 14 Kangas Mika Kaupin Kanuunat M40 28:18.43
2. 16 Kantanen Kai Helly Hansen M40 28:27.67 +00:09.24
3. 50 Suuronen Kim M40 29:48.56 +01:30.13
4. 23 Haapanen Sami Tipulinja DH M40 31:15.81 +02:57.38
5. 75 Öblom Mika MTBCF M40 31:59.97 +03:41.54
6. 76 Rönkönharju Jarmo Läskikymppi Freeride Team M40 45:26.96 +17:08.53
- 53 Puuperä Sami JyPs M40 Hyl.
- 53 Puuperä Sami JyPs M40 Hyl.
Lähti : 8 Keskeytti : 0 Hylätty : 2
M50
1. 57 Kotkansalo Jouko JyPs M50 31:10.43
2. 56 Berg Antti JyPs M50 31:56.94 +00:46.51
Lähti : 2 Keskeytti : 0 Hylätty : 0
Juniorit
1. 39 Salminen Arttu Kangasalan Kisa Juniorit 34:43.15
2. 38 Öblom Patrick MTBCF Juniorit 39:17.37 +04:34.22
Lähti : 2 Keskeytti : 0 Hylätty : 0
Harraste
1. 85 Hokkanen Pertti JyPs Harraste 24:37.27
2. 83 Tuure Simo-Pekka Kaupin Kanuunat Harraste 25:48.42 +01:11.15
3. 80 Virtala Juha BPT Harraste 26:34.38 +01:57.11
4. 84 Lukkarila Jaakko Läskikymppi Freeride Team Harraste 30:06.70 +05:29.43
5. 82 Aho Tuomas Harraste 31:19.14 +06:41.87
6. 90 Morikawa Oka OPP Harraste 31:21.32 +06:44.05
- 87 Sundfors Simon Öja Allstars Harraste Hyl.
- 86 Enlund Joakim Harraste Hyl.
- 81 Vaara Timo Harraste Ei Läht.
Lähti : 8 Keskeytti : 0 Hylätty : 2
Alla SM-sarjan pistetilanne neljän
osakilpailun jälkeen. Mukaan on otettu kolmetoista eniten pisteitä
kerännyttä kuskia. Listaa tutkiessa kannattaa huomioida se, että
kaikki osakilpailut ajaneilta jätetään lopputuloksista vähiten
pisteitä tuottanut kisa pois. Käytännössä Matti Lehikoinen on
kuitenkin varmistanut Suomen mestaruuden 2013, mutta himmeämmät
mitalit ja loput tulokset ratkaistaan vasta Tahkon finaalissa!
Kuski |
SM1 |
SM2 |
SM3 |
SM4 |
Yhteensä |
Lehikoinen |
100 (1.) |
100 (1.) |
80 (2.) |
80 (2.) |
360 |
Kurvinen |
80 (2.) |
— |
39 (7.) |
100 (1.) |
219 |
Hjerppe |
64 (3.) |
80 (2.) |
— |
64 (3.) |
208 |
Pellinen |
35 (11.) |
31 (15.) |
34 (12.) |
34 (12.) |
134 |
Kupiainen |
44 (5.) |
44 (5.) |
— |
44 (5.) |
132 |
Kymäläinen |
37 (9.) |
40 (6.) |
36 (10.) |
— |
113 |
Pusa |
29 (17.) |
— |
29 (17.) |
52 (4.) |
110 |
Maikkula |
36 (10.) |
38 (8.) |
— |
30 (16.) |
104 |
Koskitanner |
31 (15.) |
35 (11.) |
— |
35 (11.) |
101 |
Korppi |
38 (20.) |
20 (26.) |
— |
38 (8.) |
96 |