Niko Heikkilä ykkönen myös Korson maastoajossa!

 

Niko. (Kuva: Hannu Heikkilä)

Korso

 

Huippukuntoinen Niko Heikkilä voitti sunnuntaina Vantaan Vierumäellä ajetun M12-sarjan Kultainen Kampi -sarjan maastopyöräilykilpailun suvereeniin tyyliin. Reittinä pojilla oli 3x1,5 km:n mittainen upouusi juuri maastopyöräilyä varten kehitetty reitti.

 

Mainiossa säässä ajettu kilpailu lähti liikkeelle ylämäkiosuudella kovapintaista latupohjaa pitkin, joka kääntyi sitten kivikkoiselle ja teknisesti vaativalle metsäpolulle. Monipuoliselle reitille oli saatu mm. esteen (tukin) ylitys, juurakkoista polkua sekä peltomaista rinnettä kallistettuine kurvineen.  Reitillä oli myös kolme ylämäkiosuutta per kierros.

 

Niko johti kisaa alusta alkaen ja jo ensimmäisen kierroksen jälkeen eroa seuraavaan oli jo lähes minuutti. Kahdella seuraavalla kierroksella muita ajajia ei enää näköpiirissä ollutkaan ja reittiä hyväksi kehunut Niko saattoi kurvailla ylivoimaisena voittajana maalilinjalle. Nikon voittoaika 4,5 km:n matkalla oli 15.02. Toiseksi polkenut Hyvinkään Samuli Öhman hävisi lähes kaksi minuuttia. Niko on nyt toisena maastopyöräilyn M12-sarjan Kultainen Kampi-sarjassa ja hänellä on hyvä mahdollisuus voittaa sekin, koska jäljellä on vielä kaksi osakilpailua (KM)

 

Korson XCO Vierumäellä 25.8.2013:

 

M12 4,5 km:

1) Niko Heikkilä OPP 15.02
2) Samuli Öhman HyPy 16.59
3) Veeti Vainio HyPy 19.34
4) Eero Nokkonen P-P 21.47

 

 

 

Aloitussivulle