Ari Kurvinen voitti Tahkolla!

SM-sarjassa hopeaa!

 

Ari polki tämän vuoden SM-sarjassa hopeaa. (Kuva: Kalevi Mikkonen)

Nilsiä, Tahkovuori 15.9.2013

 

Ounaksen Pyörä-Poikien Ari Kurvinen polki voittoon maastopyöräilyn enduroajon Suomen mestaruussarjan viimeisessä osakilpailussa sunnuntaina Nilsiän Tahkovuorella hyvissä olosuhteissa. Samalla Ari varmisti SM-sarjan kokonaiskilpailun hopeamitalin 360 pisteellä. Suomen mestariksi polki 20 pisteen erolla TVC:n Matti Lehikoinen, joka oli jo varmistanut mestaruutensa ennen viimeistä osakilpailua eikä ajanut Tahkolla ollenkaan.

 

Tahkolla kilpailtiin Suomen oloissa varsin pitkillä ja fyysisesti rasittavilla erikoiskokeilla ja se laittoi monen ajajan kunnon koetukselle. Erikoiskokeilla oli pitkiä polkuosuuksia ja jyrkkiä kivikoita ja juurakko-osuuksia. Tahkolla ajettiin yhteensä 10 erikoiskoetta, joista Ari voitti seitsemän. Kurvisen loppuaika oli 29.17,00, ja eroa toiseksi sijoittuneeseen RMR:n Santtu Nymaniin kertyi lopulta yli 44 sekuntia. Kolmanneksi sijoittui Korson Kari Veikkolainen 54 sekuntia kärjestä. OPP:n toinen edustaja Juho Pusa joutui ajamaan tällä kertaa kalustovaikeuksien takia DH-pyörällä, ja se kostautui varsinkin pitkillä polkuosuuksilla. Juhon sijoitus oli kuitenkin 13.  loppuajalla 32.07,47. SM-sarjassa Juho nousi yhdellä pykälällä hienosti kuudenneksi 158 pisteellä.

 

-Koska reitit olivat pitkiä ja fyysisiä, taktiikkana oli tällä kertaa aloittaa hieman rauhallisemmin ja kiristää loppua kohden. Taktiikka onnistui loistavasti, kuusi viimeistä erikoiskoetta selkeästi voittanut Ari kertaili kisan kulkua. (KM)

 

Juho Pusa polki SM-sarjan  kuudenneksi. (Kuva: Kalevi Mikkonen)

 

Yleinen

   1. Kurvinen Ari OPP  29:17.00            
   2. Nyman Santtu RMR 30:01.66  +00:44.66 
   3. Veikkolainen Kari Korson kaiku 30:11.33  +00:54.33 
   4. Kupiainen Mikko MTBCF 30:13.87  +00:56.87 
   5. Pihlaja Juuso Hypy 30:40.44  +01:23.44 
   6. Pellinen Henri Imatran Urheilijat 30:54.06  +01:37.06 
   7. Korpinen Juha Imatran urheilijat 30:57.94  +01:40.94 
   8. Sorvisto Jaakko Team Garmin MTB Finland 31:10.06  +01:53.06 
   9. Alus Markku  31:15.56  +01:58.56 
  10. Kärkelä Ismo VsMTB 31:31.23  +02:14.23 
  11. Hjerppe Sauli MTBCF 31:49.51  +02:32.51 
  12. Forsgren Jukka MTBCF 32:06.86  +02:49.86 
  13. Pusa Juho OPP 32:07.47  +02:50.47 
  14. Kuittinen Anssi SavoMTB 32:24.81  +03:07.81 
  15. Kettunen Juhani  32:26.98  +03:09.98 

Kokonaiskilpailun miesten yleinen sarja:

1. Matti Lehikoinen TVC 380 pistettä
2. Ari Kurvinen OPP 360
3. Sauli Hjerppe MTBCF 243
4. Mikko Kupiainen MTBCF 177
5. Henri Pellinen IU 161

6. Juho Pusa OPP 158