DH:n Suomen mestaruuskilpailut 20.7.2014 Rovaniemen Ounasvaaralla:

Riku Länsiö miesten eliten yllätysvoittaja!

Riku Länsiö (Kuvat: Kalevi Mikkonen)

Ari Kurvisen ajo oli hyvää vielä tässä vaiheessa.

Juho Pusa voitti harrastesarjan.

Kilpailun kakkosen Aki Färmin tyylinäyte hyppyrissä.

Rovaniemi 20.7.2014

Ounaksen Pyörä-Poikien supersunnuntaina järjestämä alamäkiajon eli DH:n Suomen mestaruuskilpailu ajettiin loistavissa oloissa Ounasvaaran maisemissa. DH-ajajia hellesää ei paljon haitannut vaan kisasta nautittiin koko rahan edestä. Kilpailijat olivat höylänneet ratamestari Ari Kurvisen suunnittelemaa rataa jo harjoituksissa tiuhaan tahtiin ja ajolinjoja oli tiirusteltu hyvinkin tarkasti jalkautuen. Rata sisälsi kallioista alustaa, hyppyreitä ja jyrkkää ränniä.

Kilpailussa ajettiin ensin aika-ajot, joissa ajajat laitettiin laskujärjestykseen varsinaista kilpailulaskua varten. Aika-ajon nopeinta vauhtia piti RMR:n Aki Färm ajalla 1.13,44. OPP:n ajajista viime vuosina enduroon keskittynyt Ari Kurvinen teloi olkapäänsä, joka muljahti sijoiltaan ja takaisin paikoilleen ajon aikana. Arin lasku oli muutenkin rikkonainen, sillä mies oli vähällä pyyhkäistä radalta metsän puolelle pariinkin otteeseen. Arin aika oli silti viidenneksi nopein 1.17,42. Harrastesarjassa ajanut Juho Pusa polki myös hyvin ajaen ajan 1.19,21. M14-sarjassa ajanut OPP:n Elian Lehto kaatui ajossaan, mutta polki maaliin ajalla 2.15,38.

Itse kilpailulaskut ajettiin usein riskirajalla ja niinpä joillakin ajajilla oli vaikeuksia pysytellä radan ajouralla. Miesten elitessä yllättäjä Hyvinkään Pyöräilijöiden Riku Länsiö, jonka aika-ajo epäonnistui pahoin, oli kilpailulaskussa aivan hurjassa vedossa. Mies polki jo eliten alkupään ajajana kovan pohja-ajan 1.12,30, joka lopulta riitti selkeään voittoon lähes kolmen sekunnin erolla toiseksi ajaneeseen Aki Färmiin. Kisan kolmanneksi polki DHT:n Ville Ormo ajalla 1.15,27.

OPP:n SM-luokkien ajajilla huono tuuri jatkui piinallisen tehokkaasti. Ensin Elian Lehdolta puhkesi kumi ja hän joutui keskeyttämään. Ari Kurvinen ajoi loistolaskun aina loppusuoralle asti, kunnes 15 metriä ennen maalia hän ajautui kovassa vauhdissa aavistuksen liian reunalle eikä enää saanut ajokkia käännetyksi oikealle uralle vaan kaatui. Ari vielä sotkeutui radan reunan nauhoihin ja kiinnityskeppiin, jonka hän kiersi väärältä puolelta juosten pyörän kanssa maaliin. Arin aika kaiken tämän konttaamisen jälkeen oli silti 1.19, mutta hänet hylättiin ratarikon vuoksi.  Voi melkoisella varmuudella sanoa, että mitali jäi liiallisen innokkuuden takia saamatta, sillä ilman haaveria Ari olisi pystynyt ainakin viisi sekuntia parempaan aikaan.

Harrasteluokassa ajanut toinen ratamestari Juho Pusa sensijaan selviytyi omasta ajostaan loistavasti voittaen harrastesarjan ajalla 1.18,93, jolla olisi sijoittunut elitessäkin yhdeksänneksi.

-Kyllä harmittaa paljon. Olen useasti yrittänyt voittaa DH:n Suomen mestaruuden takavuosina ja nyt kotiradalla oli tarkoitus panna paremmaksi. Kilpailulasku sujui oikein hyvin  viimeiselle lyhyelle loppusuoralle asti, mutta polkaisin innostuksissani vielä lisää vauhtia rännistä tultaessa ja se oli virhe. En vain ehtinyt kääntämään pyörää ratauralle, Ari harmitteli jälkeen päin.

Kilpailun voittanut Hyvinkään Riku Länsiö oli voitosta tietysti mielissään:

-Tämä oli uran ensimmäinen voitto DH:n elitesarjan kilpailussa. Olen aiemmin voittanut juniorisarjojen ajoja, mutta en koskaan elite-sarjaa. Rata oli todella hyvä ja tällä kertaa onnistuin kilpailulaskussa lähes täydellisesti. (KM)

Tulokset:

    Miehet ELITE      
Sija No. Nimi Seura Aika-ajo Kilpailulasku
1 25 Riku Länsiö HyPy 01:48,77 01:12,30
2 49 Aki Färm RMR 01:13,44 01:15,16
3 15 Ville Ormo DHT 01:14,26 01:15,27
4 77 Mikko Hänninen ridingJKL 01:19,58 01:15,65
5 7 Joonas Savolainen DHT 01:22,57 01:15,99
6 3 Mikko Lampén HyPy 01:17,14 01:16,15
7 9 Eikku Luttinen DHT 01:24,75 01:17,18
8 62 Santtu Nyman RMR 01:19,09 01:18,91
9 2 Visa Linnala KAF 01:17,63 01:19,10
10 67 Mikael Rintala Hypy 03:22,92 01:19,40
11 71 Visa Malinen RMR 01:21,55 01:19,60
12 70 Anssi Koskinen RMR 01:22,30 01:21,12
13 29 Mika Sukanen HyPy 01:14,17 01:23,45
14 24 Tuomo Kivekäs DHT 01:25,36 01:25,14
15 42 Jarkko Leppimaa RMR 01:27,94 01:26,88
16 86 Tuukka Kuisma KAF 01:24,59 02:11,72
17 10 Ari Kurvinen OPP 01:17,42 DSQ
18 38 Antti Lampén HyPy 01:43,98 DNF
19 4 Vesa Virta RMR DNS DNS
           
    M18      
Sija No. Nimi Seura Aika-ajo Kilpailulasku
1 105 Petteri Leivo HHCMB 01:17,35 01:16,12
2 101 Atte Atrava HHCMB 01:20,53 01:17,45
3 125 Janne Lampen HyPy 01:20,91 01:18,34
4 100 Arttu Laine DHT 01:27,83 DNF
           
    M16      
Sija No. Nimi Seura Aika-ajo Kilpailulasku
1 205 Oskar Vuori HyPy 01:28,55 01:27,28
2 268 Matias Laine ridingJKL 01:31,21 01:28,35
           
    M30      
Sija No. Nimi Seura Aika-ajo Kilpailulasku
1 305 Leo Kokkonen ridingJKL 01:17,28 01:16,93
2 325 Karri Koskitanner KangKi 01:22,24 01:20,27
3 367 Jussi Rajala ridingJKL 01:27,61 01:21,52
4 344 Santeri Siltala KAF 01:31,30 01:21,91
5 331 Samuli Mattila HHCMB 01:23,58 01:23,45
6 322 Jani Kuosmanen MTBCF 01:47,26 01:26,19
7 366 Mikko Kupiainen HyPy 01:29,54 01:28,65
           
    M14      
Sija No. Nimi Seura Aika-ajo Kilpailulasku
1 466 Matias Tuomela DHT 01:27,04 01:27,17
2 414 Lauri Portti HyPy 01:27,89 01:29,87
3 413 Patrik Numminen HyPy 01:53,15 01:52,05
4 424 Robi Bergman DHT 01:54,24 DNF
5 422 Elian Lehto OPP 02:15,38 DNF
           
    M12      
Sija No. Nimi Seura Aika-ajo Kilpailulasku
1 543 Onni Rainio ridingJKL 01:32,76 01:30,74
2 500 Anton Metsärinta DHT 02:06,37 01:34,35
3 565 Tuukka Westerholm HyPy 01:39,72 01:36,63
4 510 Peetu Haverinen DHT 01:43,52 01:40,90
5 525 Rico Bergman DhT 02:19,59 01:42,06
6 535 Eetu Frilander HyPy 02:17,93 02:12,13
7 533 Veeti Heinonen DHT 02:23,25 DNF
8 589 Erik Halonen HyPy DNS DNS
           
    M10      
Sija No. Nimi Seura Aika-ajo Kilpailulasku
1 644 Pessi Haverinen DHT 02:46,57 02:32,36
           
    Harraste      
Sija No. Nimi Seura Aika-ajo Kilpailulasku
1 803 Juho Pusa OPP 01:19,21 01:18,93
2 800 Timo Hovi KAF 01:33,29 01:34,54
3 802 Samuli Holm KAF 01:50,08 01:45,44
4 801 Marko Kiviranta KAF DNS DNS