Niko Heikkilä seitsemäs Oulun CX-mestaruuskisassa

(Kuva: Esko Aro)

(Alemmat kuvat: Hannu Heikkilä)

Oulu 29.10.2016

Oulun krossikommuuni järjesti lauantaina hyvässä säässä Oulun avoimet cyclocross (CX) -mestaruuskilpailut Oulu-hallin viereisessä puistossa. Pääosin kisareitti kierteli nurmikkoista kumparetta, puistopolkuja ja kevyen liikenteen väyliä. Noin 2,5 km:n reitti oli erittäin vauhdikas ja se sisälsi myös nousuja ja laskuja. Reitillä oli myös cx-kisoihin kuuluva esteratakohta ja 2,5 metriä korkea siltarakennelma, johon toiselta puolelta noustiin portaat ylös ja toiselta puolelta erittäin jyrkkää alumiinista luiskaa ajettiin alas. Sekä järjestelyt että reitti saivat runsasta kiitosta osallistujilta.

Miesten sarjan CX-kisassa oli 50 osallistujaa ja kisaa ajettiin 50 minuuttia + yksi kierros, eli kärjelle tuli matkaa yhteensä yhdeksän kierrosta. Niko osallistui miesten sarjaan, kun nuorten sarjoja ei ollut ohjelmassa. Tuttuun tapaan OTC:n Juha Kangaskokko ampaisi heti paukusta kärkeen ja kasvatti eroa tasaisesti jäljessä tuleviin. Niko ajoi myös jälleen hyvin ja hän sai hyvää vetoapua Kent Sippolalta, jonka Niko ajoi kiinni. Yhdessä he taittoivat matkaa koko ajan Sippolan huolehtiessa vetohommista. Vauhti oli kovaa, eikä tasaisilla sorapätkilläkään vedetty henkeä. Nikon nopein kierros, joka oli viimeinen kierros oli, 6.54,9 ja hitain 7.15,1, kun kisan voittaneella Kangaskokolla  vastaavat ajat olivat 6.27,7 ja 6.36,8.

Kangaskokko voitti mestaruuden ajalla 59.03,3, Kyösti Soini oli toinen ajalla 1.01.52,9 ja rengasrikosta kärsinyt Marko Törmänen kolmas ajalla 1.02.43,0. Niko sijoittui hienosti seitsemännelle sijalle ajallaan 1.04.21,1. Niko oli jälleen samalla kierrosluvulla voittajan kanssa ja vain yhdeksän ajajaa CX-sarjassa pystyi samaan. Muut joutuivat antamaan periksi kierroksella tai kahdella.

Edellisviikon pienestä kuumeesta toipunut Niko kommentoi kisaa: "Meno tuntui koko ajan hyvältä enkä hyytynyt ollenkaan kisan aikana." (KM)


CX
  Miehet
1. Juha Kangaskokko OTC 9 0:06:27.7 0:06:32.2 0:06:36.8 0:06:32.7 0:59:03.3 80
2. Kyösti Ski Soini Team Pyörä-Suvala/OTC 9 0:06:44.9 0:06:50.9 0:06:53.2 0:06:52.2 1:01:52.9 76
3. Marko Törmänen OTC 9 0:06:45.3 0:06:56.5 0:07:42.2 0:06:48.1 1:02:43.0 72
4. Jaakko Liikanen Paksukumiteam 9 0:06:47.1 0:06:57.2 0:07:05.2 0:07:05.2 1:02:50.8 68
5. Pasi Nurmela Team Fitteekki / OTC 9 0:06:55.8 0:07:03.1 0:07:09.2 0:07:00.9 1:03:43.2 64
6. Kent Sippola OTC 9 0:06:52.8 0:07:07.1 0:07:15.3 0:06:52.8 1:04:18.8 60
7. Niko Heikkilä OP-P 9 0:06:54.9 0:07:07.3 0:07:15.1 0:06:54.9 1:04:21.1 56
8. Kimmo Ovaska OTC 9 0:07:03.9 0:07:14.5 0:07:25.1 0:07:06.5 1:05:25.8 52
9. Mikko Autio   9 0:06:59.5 0:07:17.0 0:07:24.3 0:07:24.3 1:05:53.3 48
10. Janne Karhu OTC 8 0:07:14.1 0:07:20.7 0:07:25.1 0:07:14.1 0:59:03.3 44

Osallistujia 50.