Niko polki M18-sarjan toiseksi Ylöjärven 60 km:n maratonajossa

(Kuva: Tarja Kiviranta)

Ylöjärvi 2.10.2016

Niko Heikkilä osallistui sunnuntaina Ylöjärvellä ajettuun maraton-cupin (XCM) päätöskisaan. Niko ajoi M18-sarjan 60 km:n matkan. Edellisen päivän harjoituksissa Niko hieman teloi polveaan kaatuessaan. Polveen piti laittaa sideharsoa verenvuotoa tukkimaan ja vielä kisa-aamunakin sitä piti hoitaa. Kivut ja säryt kuitenkin unohtuivat, kun lähtölaukaus pamahti.

Lähtö oli jyrkkään ylämäkeen asfalttitietä, josta käännyttiin latupohjalle. Muutama kilometri latupohjaa ja sitten neulaspolkua. Poluilla oli rankkoja ylämäkiä ja jyrkkiä alamäkiä, mutta ei kovin teknisiä osuuksia. Kisassa joutui käyttämään sekä pienintä että isointa vaihdetta. Maalialueelle tullessa reitti nousi harjun päälle kahteen otteeseen. Reitti ajettiin kaksi kertaa ja vauhtia riitti. M18-sarjan voittaja Ukko Peltonen oli kotireitillään hyvässä iskussa ja polki voittoon ajalla 2.27.18. Aika olisi riittänyt miesten sarjassakin kymmenen joukkoon. Niko ajoi tasaisesti M40-sarjan kolmosen Juha Kauppisen ja naisten sarjan ykkösen Sini Alusniemen tahdissa maaliin saakka. Nikon aika oli 2.34.52 ja hän voitti kolmanneksi M18-sarjassa ajaneen Joona Perälän lähes puolella tunnilla.

Nikon kisakausi jatkuu vielä mahdollisesti Oulun seudulla ajettavilla cyclocross-kisoilla ja myös Rovaniemen sarjajuoksut ovat jälleen ohjelmassa. (KM)
 

M18 60 km    
1 Peltonen Ukko ProMTB 2:27:18
2 Heikkilä Niko OP-P 2:34:52
3 Perälä Joona KorsKa/Team2020 3:02:15
4 Kaskinen Toivo Kaupin Kanuunat 3:34:22
  Sillankorva Jaakko Korson Kaiku DNF