Maastopyöräilyn Suomen mestaruuskilpailut (XCO) 21.7.2019 Hyvinkäällä

Niko ja Elli polkivat SM-kultaa!

(Nikon kuvat: Hannu Heikkilä)

 

 

Hyvinkää 21.7.2019

Niko Heikkilä ja Elli Hedman  polkivat Suomen mestaruudet sunnuntaina ajetuissa maastopyöräilyn (XCO) Suomen mestaruuskilpailuissa Hyvinkäällä.

M18-sarja starttasi hellesäässä samaan aikaan miesten eliten kanssa. Niko ampaisi lähdössä 4. rivistä jo lähtösuoralla eliten ajajien jälkeen kolmanneksi. Niko säilytti sijoituksensa koko ensimmäisen kierroksen ajan, vaikka joutui ajamaan  puolet kierroksesta lähes tyhjällä renkaalla. Renkaanvaihdon aikana hänen sijoituksensa putosi useita sijoja ja hän jäi tässä vaiheessa myös M18-sarjan kolmanneksi. Toisen kierroksen aikana Niko nosti sijoituksensa jälleen M18-sarjan kärkeen ja elite-sarjankin kakkosryhmään. Loppumatka sujuikin sitten ihan hyvin vauhtia kontrolloiden ja Niko polki seitsemänteen peräkkäiseen oman sarjansa Suomen mestaruuteen selkeällä erolla toiseksi polkeneeseen Samuli Öhmaniin. Nikon voittoaika 20 km:n matkalla oli 1.00.44.

N18-sarjassa Ellin taktiikkana oli ottaa jo ensimmäisellä kierroksella eroa seuraaviin ja siinä hän onnistuikin mainiosti. Tämän jälkeen hän piti johtopaikkansa vaikeuksitta maaliin asti ja voitti toisen Suomen mestaruutensa tässä sarjassa. Ellin voittoaika 16,1 km:n matkalla oli 59.36. Eroa toiseksi sijoittuneeseen repesi yli viisi minuuttia.

Muissa sarjoissa ei tällä kertaa mitalisijoituksia tullut. N16-sarjassa Seliina Manninen oli puolimatkassa hopeassa kiinni, mutta kaatui ja pyörän ohjaustanko vääntyi. Hän kylläkin juoksi pyörän kanssa huoltopaikalle, mutta aikaa oli mennyt jo niin paljon, että ei enää kannattanut jatkaa kisaa.

U23-sarjassa Mikko Mäki-Iso sijoittui viidenneksi, N12-sarjassa Aada Virta neljänneksi, N14-sarjassa Anni Tapio viidenneksi ja Viivi Raudasoja kuudenneksi. M10-sarjassa Lauri Tapio oli 13. ja M12-sarjassa Joel Tapio 10. sekä M14-sarjassa Tuukka Posion sijoitus 11. (KM)

Tulokset:

M18 20km    
1 Niko Heikkilä OPP 1:00:44  
2 Samuli Öhman  Akilles 1:02:09  
3 Veeti Vainio Akilles 1:02:17  
4 Topias Arola HHCMB 1:05:13  
5 Oskari Lepistö TVC 1:09:04  
6 Emil Mattila PPP-97 1:01:11 -1
  Wertti Autio HyPy DNF  
  Filip Koivuniemi Larsmo IF DNF
N18 16,1km    
1 Elli Hedman OPP 0.59.36
2 Kaarina Nurminen TVC 1.05.13
  Vilma Salmela KorsKa DNF
  Aino Hämäläinen KorsKa DNF
MU23 23,9km    
1 Jesper Lindahl Akilles 1:18:21
2 Tuomo Hirvonen Joensuun pyöräilyseura 1:20:04
3 Rasmus Laitala Porvoon Akills 1:21:19
4 Simo Terävä IBD-Cycling 1:23:13
5 Mikko Mäki-Iso OPP 1:23:28
  Roope Vainio Akilles DNF
  Joakim Nordström Akilles DNF
M10 3,9km    
1 Emil Lindgren Larsmo IF 0.15.59
2 Ruokostenpohja Emil  CC Ilves 0.16.00
3 Jaani Kareisto Oulun Triathlon & Cycling 0.16.20
4 Toivo Koivu ProMTB 0.16.24
5 Eino Mutanen TCC 0.16.27
6 Alfons Lindgren Larsmo IF 0.16.49
7 Visa Lampila ProMTB 0.17.42
8 Sampo Jäväjä OTC 0.18.35
9 Juho Peltonen ProMTB 0.18.48
10 Sulo Lahtinen UP 0.19.00
11 Alex Skutnabb Cch 0.19.22
12 Oliver Laitia HyPy 0.22.17
13 Lauri Tapio OPP 0.23.04
14 Lukas Haahla HyPy 0.25.25
M12 7,3km    
1 Ruokostenpohja Elias JYPS 0.25.54
2 Veli Lampila ProMTB 0.27.04
3 Niko Terho TVC 0.28.03
4 Elias Eskelinen JYPS 0.28.51
5 Niko Juntunen HyPy 0.28.52
6 Arttu  Skogster  KorsKa 0.29.54
7 Viljami Vainio TVC 0.30.24
8 Jaakko Peltonen ProMTB 0.30.27
9 Joona Oilinki KorsKa / Team Trimtex 0.30.54
10 Joel Tapio OPP 0.30.56
11 Saku Reijonen Joensuun Pyöräilijät 0.32.08
12 Veikka Niku OTC 0.32.40
13 Kuzma Kornijenko CCH 0.33.13
14 Oiva Kaapu VLK MTB 0.33.15
15 Johannes  Leisti  HyPy 0.34.56
16 Matias Suhonen HyPy 0.35.08
17 Santtu Peltonen HyPy 0.37.37
N12 7,3km    
1 Elisabet Kapanen UNIVERSA Cycling Team 0.28.40
2 Anni Teronen ProMTB 0.29.34
3 Sanni Tuukkanen GIF 0.32.16
4 Aada Virta OPP 0.33.32
5 Viivi Vainio  TVC 0.35.25
6 Salla Mustikkamaa ProMTB 0.39.37
  Sofia  Alhonen  IK-32 DNF
M14 12,2km    
1 Anselmi Eskelinen JYPS 0.40.24
2 Tatu Ahvenainen Akilles 0.44.58
3 Valtteri Terhelä KorsKa / Team Trimtex 0.46.23
4 Petja Teppo RIDEEP 0.46.59
5 Jeehu Kareisto OTC 0.47.18
6 Eetu Skogster  KorsKa 0.47.30
7 Johannes Alarotu GIF 0.47.37
8 Vilho Hansson HyPy 0.48.35
9 William Sundkvist Larsmo IF 0.50.43
10 Viljami Jalonen KorsKa / Team Trimtex 0.50.55
11 Tuukka Posio OPP 0.51.14
12 Leevi Peltonen HyPy 0.53.06
13 Nuutti Toivonen KorsKa 0.57.04
14 Kalle Kylmäniemi ProMTB 1.00.23
  Aaro Nieminen KorsKa Team Trimtex DNF
  Veikko Huhtala HyPy DNF
  Elias Hämäläinen  Akilles DNF
N16 12,2km    
1 Anniina Ahtosalo KorsKa 0.45.57
2 Eevi Hautajoki JYPS/Ride Cycle Store-Trek 0.54.07
3 Ilona Lampila  ProMTB 0.54.44
  Lotta Voutilainen JYPS DNF
  Seliina Manninen OPP DNF
  Lotta Pynnönen Velo Saimaa DNF
       
  N14 8,3km  
1 Ella Manninen HyPy 0.33.19
2 Elisabet Kapanen UNIVERSA Cycling Team 0.33.20
3 Ella Koivula KorsKa / Team Trimtex 0.33.36
4 Finley Aspholm Akilles 0.35.13
5 Anni Tapio OPP 0.36.33
6 Viivi Raudasoja OPP 0.39.53
  Hilma Tuovinen KorsKa DNF