Puheenjohtajan palsta 18.10.2025
Kauden 2025 puuhasteluja
OPP:lla oli mielestäni kohtuullisen ryhdikäs kesä!
Maastopyöräkoulu saatiin vedettyä onnistuneesti läpi. Ensi vuonna vastaava
lasten toiminta tapahtunee "Maastopyöräkerho"-nimellä ja aikomuksenamme on
pyytää mukaan enemmän lapsia ja jatkaa myös loppukesälle ajelemista. Kiitos
huipuille ohjaajille, mukaan toki mahtuisi ensi kesänä lisääkin joten ota
yhteyttä!
Maastopyöräilyn XCC, XCE ja XCO -lajien SM-kilpailut järjestettiin. Olihan
siinä melkoinen savotta jonka Severi vasaroi läpi kilpailujohtajana. Onneksi
saimme osallistujia kiitettävästi myös kauempaakin etelästä!
Syksyn maastosprinttikisoissa "Ruska-ajoissa" olin itse ensimmäistä kertaa
nimetty kilpailujohtajaksi ja se tuntui kylmältä suihkulta. Huomasin, että
aika paljon nippeliasioita kuuluu vaatimattomankin tapahtuman
järjestämiseen. Nahkani pelastivat erinomaiset talkoolaiset ja paikalle
pöllähtäneet ajajat. Ensi vuonna sama uusiksi pienellä konseptin hiomisella
ja paremmalla markkinoinnilla!
Päivitimme ajoasujen ulkonäön oikein olan takaa. Ryysyt saatiin monen ajajan
niskaan ja värit näkyivät upeasti kisakauden koettelemuksissa eri puolilla
maata.
Kaiken pohjalla järjestettiin vaatimattoman karu ja karkea maantielenkki
Tervolan Kevätklassikko. Kevätklassikon alkuajatus oli luoda pohjoisen
ajajille yhteinen lenkki johon useamman seuran alueilta olisi lyhyt matka
tulla. Koska tämä noin 100 kilometrin lenkki kuitenkin ajetaan aina väkisin
vapun tienoilla niin peräpohjolan ankarien keliolosuhteiden myötä pienestä
tapahtumasta on kehittynyt paikalle uskaltautuville ajajille kova haaste.
Seuran ajajien avoin Whatsapp-lenkkiryhmä on kesän aikana laajentunut.
Vapaamuotoisessa ryhmässä jaetaan mtb-, gravel- ja maantielenkkikutsuja.
Ryhmä kaipailee vielä lisää eritasoisia ajajia ja aktiivisuutta, liity
mukaan! Laita minulle jotakin kautta viestiä niin lisään sinut heti ryhmään.
Paljon muutakin ehti tapahtua kesän aikana mutta edelliset jäivät
päällimmäisinä mieleen. Kiitos tämän vuoden toimintaamme tukeneille
yrityksille: Urheiluhullu, Lilja Yhtiöt Oy, Höyry, Hautauspalvelu Luoma-Aho,
Rakennusliike K. Alaoja Oy ja OP Pohjola!
Ajatuksenani on, että teemme ensi vuonna samankaltaisia asioita kuin
kuluneena vuonna mutta taas ihan pikkuisen vaan upeammin!
Terveisin
Antti Kulmala