Suomen Pekka Hartikka voitti Barentsin alueen pyöräilymestaruuden
Suomalaisille neloisvoitto
Norjan Sirman ja Vadsön alueella järjestettiin viikonloppuna historian
ensimmäiset maantiepyöräilyn Barentsin alueen mestaruuskilpailut.
Barentsin alueeseen kuuluu Pohjois-Norjan, Pohjois-Ruotsin ja
Pohjois-Suomen lisäksi laajoja alueita Venäjältä. Ruotsalaisia lukuun
ottamatta kaikista muista alueen maista oli joukkueet mukana.
Pohjois-Suomen joukkueeseen kuuluivat Kiimingin Riennon Pekka Hartikka,
Oulun Tarmon Juha Leppäkangas ja Jari Hautasaari, Kuusamon Cycloksen
Timo Karvonen ja Petri Pesonen ja Ounaksen Pyörä-Poikien Antti Kulmala,
Tuomo Pelttari ja Jari Marjeta.
Kilpailuissa ajettiin sekä henkilökohtainen matka ja kokonaiskilpailu
että joukkuetempo. Perjantain 5,8 km:n prologi Bievran ja Sirman välillä
oli tiukkaa sekuntikamppailua suomalaisten ajajien kesken, ja se
ratkaisi lopulta kokonaisvoitonkin. Reitti kulki Tenojoen vartta
tuntureiden ympäröimänä ja oli jatkuvaa hivuttavaa nousua ja laskua.
Kova sivutuuli, joka ajoittain tuntui myötäiseltä tai vastaiselta tuulen
pyöriessä kurussa, haittasi hieman menoa.
Prologin paras oli Suomen Pekka Hartikka ajalla 8.06, toinen Suomen Timo
Karvonen ajalla 8.08, jaetulla kolmossijalla Suomen Antti Kulmala ja
Juha Leppäkangas ajalla 8.10, kuudentena Petri Pesonen ajalla 8.13,
kahdeksantena Tuomo Pelttari ajalla 8.23 ja 11. sijalla Jari Hautasaari
ajalla 8.35. Kuumesairas Jari Marjeta ei startannut.
Lauantain 32 km:n joukkuetempossa Suomea edusti prologin neljä parasta
ajajaa. Joukkuetempon odotettiin olevan läpihuutojuttu prologin tulosten
perusteella, mutta norjalaiset laittoivat suomalaisille kovasti vastaan.
Arpaonni laittoi heidät lähtemään viisi minuuttia Suomen joukkueen
jälkeen, joten he saivat hyvin väliaikoja Suomen vauhdista. Suomen
joukkuekin sai tietoa Norjan vauhdista joukkueen muiden ajajien
välittämänä. Norjalaiset sinnittelivät ensimmäiset 15 km noin 10-15
sekunnin tuntumassa, mutta eivät kestäneet loppuun asti, jolloin eroa
tuli lähes minuutti. Suomen voittoaika oli 43.43. Norja oli toinen
ajalla 44.42 ja Venäjä kolmas ajalla 47.43.
Samaan aikaan ajettiin myös henkilökohtainen 15 km:n tempoajo, joka ei
kuulunut mestaruuskilpailuun vaan samaan aikaan ajettavaan Barentsin
GP-kisaan. Tämän kisan voitti Suomen Petri Pesonen ajalla 22.51.
Toiseksi polki Tuomo Pelttari ajalla 23.03. Jari Hautasaari oli neljäs
ajalla 24.08.
Sunnuntain 115 km:n maantieajo Sirmasta Vadsöhön oli mestaruuskilpailun
viimeinen etappi. Maantiekisan ensimmäiset 60 km olivat kyttäilyä
Tenojoen sillan jälkeiseen viiden kilometrin nousuun asti, josta kisa
sitten lähti kunnolla käyntiin.
Norjalaiset iskivät todella kovaa nousuun ja Suomen ajajat olivat
vaikeuksissa. Joukko repeili, mutta tuli taas isohkoksi pääjoukoksi
seuraavan pitkän laskun ja tasamaan aikana. Norjalaiset eivät siten
onnistuneet pudottamaan suomalaisia. Yhteiskilpailun johtajan keltaista
paitaa pitänyt Pekka Hartikka pysyi kärjen tuntumassa koko nousun ajan,
joten norjalaisten vetohalukkuus loppui mäen jälkeen.
Tämän jälkeen ajeltiin reipasta vauhtia maalia kohden norjalaisen
kiihdyttäessä vauhtia aina mäkien kohdalla. Antti Kulmala teki oman
rohkean ratkaisuyrityksensä lähtemällä yksin irtiottoon. Tilanne
vaikutti hänen kannaltaan hyvältä, mutta vuonon rantaa tuntui jatkuvan
loputtomiin ja Kulmala ajettiin lopulta kiinni. Kulmala kuitenkin ajoi
pääjoukon mukana maaliin.
Hieman ennen maalisuoraa olleessa liikenneympyrässä tapahtui pahan
tuntuinen kolari kun norjalainen ajaja törmäsi todella pahannäköisesti
liikenteenjakajassa olleeseen liikennemerkkiin. Mies sinkoutui siitä
suoraan Suomen Juha Leppäkankaan eteen ja hän joutui ajamaan norjalaisen
yli pysyen kuitenkin itse vaivoin pystyssä. Monta ajajaa kaatui
kolarissa, mutta kaikki suomalaiset pystyivät jatkamaan.
Liikennemerkkiin törmännyt mies selvisi solisluun ja kylkiluiden
murtumilla.
Sekavien vaiheiden jälkeen loppukiri meni suomalaisilta pipariksi, mutta
he ajoivat pääjoukon mukana maaliin varmistaen näin etappikilpailun
kokonaiskilpailun neloisvoiton. Viimeisen etapin paras suomalainen oli
Timo Karvonen, joka oli viides. Pekka Hartikka oli 11. ja Antti Kulmala
13. Maantieajon mestaruuden voitti Norjan Thorleif Ravna ajalla 2.58.39,
Ole Henrik Somby polki hopeaa ja Steinar Gilberg pronssia.
Barentsin mestaruuskilpailujen kokonaiskilpailussa voittaja oli Suomen
Pekka Hartikka yhteisajalla 3.06.20. Toiseksi sijoittui Suomen Timo
Karvonen samalla yhteisajalla, kolmanneksi Suomen Antti Kulmala ajalla
3.06.25 ja neljänneksi Suomen Juha Leppäkangas ajalla 3.06.28. Muista
suomalaisista Petri Pesonen sijoittui seitsemänneksi ajalla 3.06.45 ja
Tuomo Pelttari yhdeksänneksi ajalla 3.07.00. Naisten kilpailun voitti
Norjan Monica Wickström yhteisajalla 3.13.30. Samat nimet olivat
kärjessä myös samanaikaisessa Barentsin GP-kilpailussa. Yhteisajoissa
ovat mukana ajajien eri etapeilta saamat hyvitysajat.
Kaikkiaan ensimmäiset Barentsin alueen pyöräilymestaruuskilpailut olivat
hyvin järjestetyt ja ajajat olivat yhtä mieltä, että olo oli kuin
ammattilaispyöräilijöillä, kun kaikki oli valmiiksi hoidettu niin
majoituksen, ruokailun kun kuljetusten
suhteen. (KM)

Suomen joukkue Norjassa: Tuomo Pelttari, Pekka Hartikka, Jari Marjeta,
Petri Pesonen, Juha Leppäkangas, Antti Kulmala, Timo Karvonen, Jari
Hautasaari.
(Kuva: Mikko Sandvik)
|